— Mitä se "sutty" on?
— Sutty on ihmis-uhraus, Mr. Fogg, — vastasi kenraali, — ihmis-uhraus, joka kumminkin tapahtuu vapaaehtoisesti. Nainen, jonka äsken näitte, poltetaan huomenna päivän koittaessa.
— Voi konnia, voi! — kiljaisi Passepartout suutuksissaan.
— Entä ruumis?
— Se oli ruhtinaan, hänen miesvainajansa, joka oli itsenäinen ruhtinas
Bundelkundissa, — vastasi opas.
— Mitenkä? — kysäisi Phileas Fogg, osoittamatta kumminkaan mitään liikutusta äänessään. — Onko Indiassa vielä tuommoisia verisiä tapoja? Eivätkö englantilaiset ole saaneet niitä hävitetyiksi?
— Suurimmassa osassa Indiaa, — vastasi sir Francis Cromarty, — tuommoiset uhraamiset eivät enää ole tapana. Mutta näihin salomaihin emme voi mitään vaikuttaa, varsinkaan tähän Bundelkundin alueeseen. Koko pohjoisosa Vindiasvuoristoa on edelleenkin alituisten murhain ja ryöstöjen näyttötantereena.
— Voi tuota poloista! — jupisi Passepartout, — mennä elävänä roviolle!
— Roviolle, niin, — liitti kenraali, — ja jos hän jäisi eloon, niin tuskin saatatte kuvailla mielessänne, mihin viheliäiseen tilaan hän joutuisi. Hiukset ajettaisiin hänen päästään, ruokaa ei hänelle annettaisi kuin jokunen kahmalollinen riisiä, hän tulisi hyljätyksi, häntä pidettäisiin saastaisena olentona, ja viimein hän kuolisi jossakin nurkassa kuin kapinen koira. Tieto niin hirveästä tulevaisuudesta pakottaakin monet antaumaan poltettaviksi paljoa useammin kuin uskonnollinen hurjamielisyys. Joskus kumminkin on uhri täysin vapaaehtoinen, ja hallituksen täytyy ryhtyä koviin toimiin sen estämiseksi. Muutama vuosi sitten, asuessani Bombayssa, tuli kerran nuori leski kuvernöörin luo ja pyysi, että hänen sallittaisiin kuolla samalla roviolla, jossa hänen miehensä ruumis oli poltettava. Kuvernööri tietysti ei suostunut moiseen pyyntöön. Leski läksi kaupungista ja pakeni erään itsenäisen rajahin luokse, jossa hänen tahtonsa täytettiin.
Kenraalin puheen aikana oli opas usean kerran pudistellut päätänsä, ja kenraalin vaiettua hän virkkoi: