He pysähtyivät ja puhelivat hiljaa keskenään.
— Odotetaan, — sanoi kenraali; — kello on vasta kahdeksan; kenties vartiat nukkuvat hekin.
— Saattaapa olla, — sanoi parsilainen.
Kaikki istahtivat puun juurelle odottamaan.
Aika tuntui pitkältä. Opas läksi tuontuostakin metsänrinteelle tarkastelemaan. Rajahin vartiat pysyivät valveilla tulisoihtujen loimossa, ja heikko valo kuulsi temppelin akkunoista.
Odotettiin hamaan puoliyöhön. Asema ei muuttunut, ei vartiain valppauskaan. Nähtävästi he eivät olleet saaneet "hang'ia". Senpätähden oli nyt keino keksittävä, miten saisi seinään aukon, josta temppelin sisään pääsisi. Tieto oli vain saatava, valvoivatko papit uhrin ääressä yhtä huolellisesti kuin sotamiehet temppelin portilla.
Keskusteltiin vielä kotvanen. Sen jälkeen opas ilmoitti olevansa valmis lähtemään. Mr. Fogg, sir Francis ja Passepartout seurasivat häntä. Pitkän kierroksen tehtyänsä he lähenivät pagodia vastaiselta puolen.
Kello puoli yksi yöllä he tulivat ketään kohtaamatta muurin juurelle. Tällä puolella ei ollut yhtään vartiaa, eikä siellä ollut yhtään akkunaakaan eikä ovea.
Yö oli pilkkopimeä; kuu, joka oli viimeisessä neljänneksessä, oli peittynyt synkkiin pilviin. Korkeat puut tekivät pimeyden vielä mustemmaksi.
Mutta ei siinä kyllin, että oli tultu pagodin seinän luokse; siihen oli vielä aukko tehtävä, eikä jalomielisillä pelastajilla ollut siihen tarpeeseen muita aseita käytettävinänsä kuin linkkuveitsiä. Onneksi oli kumminkin seinä tehty osaksi tiilistä, osaksi laudoista, ja tuommoisen seinän läpi ei ole vallan vaikea tunkeutua. Kun vain yksi tiili saadaan irti, lähtevät muut helposti perässä.