Kun kello oli 20 minuuttia vailla 6, astui hän jälleen isoon saliin ja rupesi lukemaan Morning Chroniclea.
Puolen tunnin kuluttua tuli muutamia Reform-Clubin jäseniä. Nämä istahtivat ison uunin eteen, jossa kivihiilet kirkkaasti paloivat. Vastatulleet olivat Phileas Foggin tavallisia pelikumppaneja, innokkaita vistin pelaajia niinkuin hänkin: insinööri Andrew Stuart, pankkiirit John Sullivan ja Samuel Fallentin, oluenpanija Thomas Flanagan ja Englannin Pankin johtaja Gauthier Ralph, kaikki rikkaita miehiä ja arvokkaita jäseniä tässäkin klubissa, joka jäsentensä joukossa näkee teollisuus- ja rahamaailman merkkimiehiä.
— No niin, Ralph, — kysäisi Thomas Flanagan, — millä kannalla varkaus-asia nykyjään on?
— Niin, — vastasi Andrew Stuart, — pankki saa pyyhkiä partaansa.
— Minäpä luulen, — sanoi Gauthier Ralph, — että me kyllä saamme varkaan kiinni. Taitavimpia poliisimiehiä on lähetetty kaikkiin Amerikan ja Euroopan tärkeimpiin sekä tuonti- että vientisatamiin, ja työlääksipä käy tuon herran päästä heidän kynsistänsä pujahtamaan.
— Onko varkaasta tarkkoja tuntomerkkejä? — kysyi Andrew Stuart.
— Aluksikin hän ei ole mikään varas, — vastasi Gauthier Ralph yksivakaisesti.
— Kuinka? Eikö se ole varas, joka on siepannut 55 tuhatta puntaa[2] pankinseteleissä?
— Ei, — vastasi Ralph.
— Siis ammattimies toki? — arveli John Sullivan.