Phileas Fogg, Passepartout ja Fiks hoitavat asioitaan, kukin tahollansa.
Loppupuolella matkaa alkoi ilma käydä kovin pahaksi. Luoteistuuli yltyi yltymistään, hidastuttaen laivan kulkua. "Rangoon" keikkui hirveästi, ja matkustajilla oli täysi syy vihata noita pitkiä, mieltäkääntäviä aaltoja, joita tuuli nosti laidan puolelta.
Marraskuun 3 ja 4 p:nä tuuli muuttui myrskyksi. Vinhasti pieksivät tuulispäät merta. "Rangoon'in" täytyi laskea isopurje alas ja kulkea puoli päivää vähennetyllä vauhdilla. Purjeet oli kääritty kokoon, ja tuulet ne ulvoen vinkuivat nuorissa ja köysissä.
Höyrylaiva kulki nähtävästi hitaammin: mahdollista oli, että se myöhästyy pari- tahi kolmekinkymmentä tuntia, ehkäpä enemmänkin, ellei myrsky lakkaa.
Tavallisella kylmäkiskoisuudellaan Phileas Fogg katseli myrskyistä merta, joka näkyi taistelevan aivan häntä vastaan. Ei hänen otsansa synkistynyt hetkeksikään, ja kumminkin saattoi parinkymmenen tunnin viivytys tehdä turhaksi hänen matkansa sen kautta, että hän tulisi Hongkongiin vasta Jokohaman laivan lähdettyä. Mutta tuohon hermottomaan mieheen ei näkynyt pystyvän malttamattomuus eikä ikäväkään. Näytti tosiaan, kuin tämä myrsky kuuluisi hänen matkasuunnitelmaansa ja olisi ollut ennakolta arvattu. Mrs. Auda, puhellessaan hänen kanssaan tästä pahasta ilmasta, huomasi hänen olevan yhtä tyynen kuin ennenkin.
Fiks katseli asiata toiselta kannalta. Myrsky oli hänen mieliinsä. Rajaton olisi hänen ilonsa ollut, jos "Rangoon'in" olisi täytynyt poiketa johonkin satamaan tuulta pitämään. Kaikki viivytykset olivat hänelle tervetulleita, ne kun pakottivat herra Foggin jäämään muutamiksi päiviksi Hongkongiin, sanalla sanoen: vastatuulet ja vihurit ne olivat hänen eduksensa. Meritauti häntä tosin hiukan vaivasi, mutta vähät siitä! Kun ruumis kimmurteli meritaudin tuskissa, iloitsi hänen sielunsa sanomattomasti.
Helppo on arvata, missä vihan vimmassa Passepartout oli näinä koettelemuksen päivinä. Tähän saakka oli kaikki käynyt hyvin. Maat ja meret näyttivät tähän asti olleen liitossa hänen isäntänsä kanssa. Laivat ja rautatiet olivat totelleet häntä, tuulet ja höyry kilvan edistäneet hänen matkaansa. Oliko nyt sitten kovan onnen hetki lyönyt? Elämä tuntui Passepartout'ista jo kovin katkeralta; hänestä tuntui, kuin nuo 20 tuhatta puntaa nyhdettäisiin hänen kukkarostaan. Tuo myrsky häntä suututti, nuo tuulenvihurit saivat hänet raivoon, ja kernaasti hän olisi antanut selkään mokomaa pahanilkistä elementtiä! Poika parka! Fiks salasi häneltä huolellisesti oman tyytyväisyytensä, ja hyvin hän siinä tekikin, sillä jos Passepartout olisi saanut vihiäkään Fiksin mielihyvästä, niin ei vainkaan Fiksille kunnian kukko olisi laulanut.
Niin kauan kuin myrskyä kesti, ei Passepartout lähtenyt ensinkään alas laivan kannelta. Hän ei malttanut pysyä kajuutassa; hän kiipeili mastoihin, hän auttoi kaikessa, notkeana ja sukkelana kuin apina, niin että laivaväen oikein ihmeeksi kävi. Satoja kertoja hän teki kysymyksiä kapteenille, perämiehelle ja matruuseille, jotka eivät voineet olla nauramatta noin tavattoman hätäyneelle miehelle. Passepartout se tahtoi välttämättömästi saada tietää, kuinka kauan myrskyä vielä kestää. Hänelle osoitettiin silloin ilmapuntaria, joka ei näkynyt tahtovan nousta. Passepartout silloin puisteli sitä aika lailla, mutta puntari parkaan, viattomaan instrumenttiin, ei näyttänyt pystyvän puistutukset eikä pahat sanat.
Vihdoinkin taukosi myrsky marraskuun 4 päivänä, ja meri asettui. Tuuli kääntyi eteläiseksi ja siis myötäiseksi.
Passepartout'in kasvot kirkastuivat sitä mukaa kuin ilmakin. Purjeet vedettiin ylös, ja "Rangoon" jatkoi matkaansa ankaralla vauhdilla.