— Paljon ja vähän, — vastasi Fiks silmäänsäkään räpäyttämättä. — Toisinaan käyvät asiat hyvin, toisinaan huonosti; itse toki en matkojani maksa, senhän ymmärrätte.
— Ymmärrän, ymmärrän niin vietävän hyvin, — sanoi Passepartout ja nauroi oikein sydämen pohjasta.
Siihen puhe loppui. Fiks meni kajuuttaansa ja rupesi miettimään. Nähtävästi oli hänen ammattinsa saatu ilmi. Tavalla tai toisella oli ranskalainen saanut tietää hänen olevan salapoliisin. Mutta oliko hän ilmoittanut sen isännällensäkin? Oliko palvelija osallinen isäntänsä rikoksessa vai eikö? Oliko salaisuus saatu ilmi ja niinmuodoin koko asia hukassa? Salapoliisi vietti monta pulmallista hetkeä: milloin luuli hän, että kaikki oli hukassa, milloin hän toivoi, ettei Foggilla itsellään ole asiasta mitään tietoa. Lopulta Fiks parka ei tiennyt mitä ajatella.
Hän rauhoittui kumminkin pian jälleen ja päätti puhua asiansa suoraan Passepartout'ille. Ellei kaikki ole kunnossa Foggin vangitsemista varten Hongkongissa, ja jos Fogg tosiaankin rupeaa tekemään lähtöä sieltäkin, niin silloin Fiks puhuu kaikki Passepartout'ille. Palvelija saattaa olla osallinen varkaudessa — ja silloin on kaikki hukassa; tahi on hän syytön — ja silloinhan hänen oma etunsa vaatii häntä jättämään varkaan oikeuden käsiin.
Sillä kannalla oli asia näiden kahden välillä, ja heidän yllänsä liihoitteli Phileas Fogg majesteetillisen kylmäverisyytensä siivillä. Hän vain jatkoi rataansa maan ympäri huolimatta vähääkään muista ympärillään olevista taivaankappaleista.
Lähistöllä oli kumminkin kiertotähti, jonka olisi luullut saaneen aikaan, niinkuin astronomit sanovat, joitakin häiriöitä tämän gentlemannin sydämessä. Mutta ei! Mrs. Audan viehättävät sulot eivät tehneet häneen mitään vaikutusta, Passepartout'in suureksi ihmeeksi. Ja jospa mainittu kiertotähti olisi vaikuttanutkin joitakin häiriöitä Fogg-tähden kulussa, niin olisi niitä ollut vaikeampi laskea kuin itse Uranuksen häiriöitä, joitten avulla kumminkin Neptunus löydettiin.
Niin, siinä alituinen kummastelun aihe Passepartout'ille, joka tuon nuoren rouvan silmissä luki niin paljon kiitollisuutta hänen isäntäänsä kohtaan! Ihan varmaan ei Phileas Foggilla ollut sydäntä sen enempää kuin mitä on tarvis sankariksi tullakseen, mutta rakastuakseen — ei! Ei pieninkään seikka hänessä osoittanut, mitä hän paraasta päästä mietiskeli näillä matkoillansa. Mutta Passepartout oli lakkaamatta rauhatonna, peläten jonkun vastuksen kohtaavan.
Kerran hän seisoi nojaten koneruuman ympärillä olevaan rautaristikkoon ja katseli mahtavan koneen liikkeitä. Äkkiä sattui aallokko kohottamaan laivan perää niin korkealle, että propelli nousi vedenpinnan yläpuolelle. Silloin hän näki varaventtiilin aukeavan ja höyryn syöksyvän ulos ihan ilman aikojaan.
— Mokomia hataroita henkireikiä! — virkkoi hän harmissaan. — Onkos tämä muka kulkua! Senkin engelsmannit! Toisin on amerikkalaisten laita. Kyllähän heiltä kattilat välistä kahdeksi lentää, mutta se vauhti, se vauhti!