"Ymmärrän kyllä. Te puhutte siitä salaisesta sodasta, jota veljenne valmistavat vuorillaan. Merkin annettua astuvat he alas kaupunkiin aseet kädessä … ja ne pääsevät voitolle, kuten aina ennenkin. Olkoon menneeksi! Kas kuinka teidän etunne katoovat näissä alituisissa vallankumouksissa, joiden näyttämöpaikkana on Peru; vallankumoukset hävittävät indianeja ja hispanialaisia mestisien eduksi".
"Me pelastamme maamme", huudahti Martin Paz.
"Niin! Te pelastatte, jos toimitatte asianne hyvästi", vastasi don Végal. "Kuule minua! Minä rakastan teitä, niinkuin olisitte poikani. Mielikarvaudella sanon sen, sillä meillä hispanialaisilla, mahtavan kansan ylpeillä jälkeläisillä, ei ole enää kyllin voimaa valtion perustamiseen. Teidän asianne on voittaa tuota onnetonta "amerikalaisuutta", joka koettaa karkottaa europalaista muukalaista. Minun luullakseni ainoastaan europalaisten maahan-tulo voi pelastaa Perun vanhan valtakunnan. Keskellä sitä sisällistä sotaa, jota te valmistatte ja joka on sulkemaisillaan pois kaikki sääty-luokat, paitsi yksi ainoa, ojentakaahan silloin kätenne vanhan mailman ahkeroille kansoille!"
"Indianit, armollinen herra, tulevat aina pitämään muukalaisia vihollisina, olkootpahan sitten mimmoiset tahansa, eivätkä ne koskaan tule sallimaan kenenkään rankaisematta hengittää heidän vuori-ilmaansa. Se valta, joka minulla nyt on heidän ylitsensä, on ilman mitään merkitystä sinä päivänä, jolloin en vanno kuolemaa heidän sortajilleen. Ja mikä minä nyt olen?" kysyi Martin Paz alakuloisesti. "Vankiraukka, joka ei saisi 3 tuntia olla hengissä Limassa!"
"Ystäväni! Teidän täytyy luvata minulle, ettette sinne palaja".
"Ja minkävuoksi minun täytyy sen luvata, don Végal? Minä en voi päästä sydämestäni".
Don Végal ei puhunut mitään. Nuoren indianin rakkaus kiihtyi päivä päivältä. Markiisi vapisi nähdessään hänen käyvän varmaa kuolemaa kohti, jos hän uudelleen ilmaantuisi pääkaupungissa. Hän päätti innokkaasti puuhata jouduttaakseen juutalaisen naisen häitä. Hankkiakseen itselleen varmuutta asiassa, lähti hän eräänä aamuna Chorillosta ja palasi kaupunkiin.
Silloin sai hän kuulla että André Certa, joka oli haavoistaan parantunut, oli jalkeella ja että hänen kohdakkoin tapahtuvat häät olivat päivän puhe-aineena.
Don Végal halusi oppia tuntemaan sitä tyttöä, jota Martin Paz rakasti. Hän lähti illalla Plaza Mayorille. Täällä oli kuten tavallisesti paljo väkeä koolla. Markiisi tapasi vanhan ystävänsä, pastori Joachimin. Hän suuresti kummastui don Végalin kertoessa Martin Pazin elävän ja lupasi innokkaasti valvoa nuorta indiania sekä antaa markiisille kaikkia uutisia, jotka voisivat huvittaa häntä.
Äkkiä huomasi don Végal mustaan kaapuun verhotun nuoren tytön, joka nojautui vaunujen nurkkaa vasten.