"Ei mitään. Onko hän kuollut vai elääkö hän?… Ainoastaan suuri henki sen tietää. Odotan muutamia veljistämme, jotka ovat kulkeneet pitkin jokea joen suuhun saakka ja ne ovat ehkä löytäneet hänen ruumiinsa".
"Hän oli hyvä päällikkö", sanoi Manangani, eräs hurja indiani, jota suuresti peljättiin. "Mutta miksei hän ollut paikoillaan sinä päivänä, jolloin kuunari toi meille aseita?"
Sambo ei vastannut, vaan painoi päänsä alas.
"Veljenl", jatkoi Manangani, "eivät ehkä tiedä, että kuunari ja rantavahdit ovat ampuneet toisiaan kohti ja että, jos tämä laiva olisi joutunut heidän käsiinsä, meidän hankkeemme olisivat menneet myttyyn".
Indianin puhetta seurasi hyväksyvä morina.
"Ne veljistäni, jotka tahtovat jättää tuomionsa julistamisen toistaiseksi, ovat tervetulleet", jatkoi Sambo. "Kuka tietää, eikö poikani Martin Paz kerran ole palaava! Kuulkaa nyt! Aseet, joita olemme saaneet Cechurasta, ovat käsissämme; ne ovat kätketyt Cordillerien vuorirotkoihin ja ovat valmiit meitä palvelemaan, kun te tahdotte täyttää velvollisuutenne".
"Ja kuka meitä estää?" kysyi eräs nuori indiani. "Me olemme teroittaneet puukkojamme ja odotamme nyt ainoastaan".
"Odotamme ratkaisevaa hetkeä", sanoi Sambo. "Veljeni kyllä tietävät, ketä vihollisia meidän ensiksi on kukistaminen".
"Noita mestisiä, jotka kohtelevat meitä kuten orjia", sanoi eräs läsnäolevista; "noita ylpeitä konnia, jotka lyövät meitä kädellä ja ruoskalla juurikuin olisimme itsepintaisia muulia".
"Niin", vastasi toinen, "ensiksi niitä, jotka ovat anastaneet tämän meidän esi-isiemme maan".