Indiani painoi päänsä alaa ja vastasi hiljaisella äänellä:
"Markiisi don Végalin taloon!"
Suostuen markiisin pyyntöön oli hän jättänyt hänelle nuoren tytön. Hän tiesi tytön olevan hyvässä turvassa markiisin talossa ja huomaten, mitä kunnia vaati, hän ei tahtonut viettää yönsä don Végalin katon alla.
Martin Paz lähti pois palavissa päin ja veri kiehui kuumeentapaisesti hänen suonissaan.
Mutta hän oli tuskin kävellyt satakaan askelta, kun viisi tahi kuusi miestä hyökkäsi hänen kimppuunsa ja vaikka hän teki kovaa vastarintaa, onnistui heille sitoa häntä. Martin Paz huusi epätoivossaan, sillä hän luuli olevansa vihollistensa käsissä.
Muutamia silmänräpäyksiä sen jälkeen laskettiin hän erääsen kamariin ja side, joka oli peittänyt hänen silmänsä, otettiin pois. Hän katsahti ympärilleen ja oli siinä matalassa kellarisalissa, jossa hänen veljensä olivat päättäneet ryhtyä kapinaan.
Samho, joka oli ollut saapuvilla nuoren tytön ryöväämisessä, oli myöskin siellä. Manangani ja muut indianit seisoivat hänen ympärillään. Vihan tuli säihkyi Martin Pazin silmistä.
"Eikö minun poikani lainkaan sääli kyyneleitäni", sanoi Sambo, "koska hän niin kauan on antanut minun uskoa, että hän oli kuollut?"
"Pitääkö päällikkömme Martin Pazin kapinan edellisenä iltana olla vihollistemme seurassa?" kysyi Manangani.
Mutta Martin Paz ei vastannut isälleen, eikä Mananganille. Tämä jatkoi puhettaan: