"Meidän tärkeimmät asiat ovat annetut alttiiksi naisen vuoksi". Näin sanoen lähestyi hän Martin Pazia, pitäen väkipuukkoa kädessään; vaan nuori indiani ei häntä huomannut.
"Puhukaamme nyt ensiksi", sanoi Sambo, "sitten toimikaamme. Jos poikani pettää veljiään, tiedän, ketä kosto hänen petoksestaan on kohtaava. Varokoon hän itseään! Juutalaisen Samuelin tytär ei ole niin hyvässä piilopaikassa, että hän voisi päästä meitä pakoon. Minun poikani muuten tarkoin miettiköön asioitaan. Tuomittuna kuolemaan ei hänellä tässä kaupungissa ole kiveäkään, johon hän päänsä nojaisi. Mutta jos hän vapauttaa maansa, on hänelle tuleva kunnia ja vapaus".
Martin Paz oli yhä äänetönnä; mutta hänen sydämessään riehui tuima taistelu, sillä Sambo oli äsken kosketellut tämän jalon luonteen hellimpiä jänteitä. Martin Paz oli välttämättömän tarpeellinen kapinan toimeen panemiseen; hän oli suuressa arvossa kaupungin indianien kesken, hän hallitsi niitä tavallaan ja yhdellä ainoalla viittauksella ne seuraisivat häntä kuolemaan.
Siteet, jotka häntä kahlehtivat, katkaistiin Sambon käskystä. Martin
Paz nousi seisaalle.
"Poikani", sanoi hänelle vanha indiani, joka silmäili häntä tarkalleen, "huomenna ennen Amancaien juhlaa tulevat veljemme rynnistämään lumi-vyöryn tavoin Liman aseettomien asukasten kimppuun. Sinä olet vapaa".
"Vuorille", huudahti Martin Paz. "Vuorille! Ja kuolema vihollisillemme!"
Aurinko valaisi ensimäisillä säteillään indianien päällikköiden neuvotteluja Cordillerien vuorilla.
IX.
Oli 24 päivä kesäkuuta, jolloin Amancaien juhla oli vietettävä. Liman asukkaat lähtivät ratsastaen, jalkasin ja vaunuissa mainiolle ylängölle, puolen peninkulmaa kaupungista. Mestisiä ja indiania käveli sekasin; ne käydä tepastelivat iloisina sukulaisten tahi ystävien parvissa. Kullakin joukkiolla oli eväitä mukanaan ja edellä käveli kitaran soittaja, joka soitteli ja lauloi mieluisimpia lauluja. Nämä jalkamiehet kävelivät maissi-vainioiden kautta, puikahtelivat bananas-pensaiden läpi ja vaelsivat kauniiden piilikujien halki vihdoin saapuakseen orangi- ja sitruunalehtoihin, joiden tuoksut yhdistyivät raittiiden vuorituoksujen kanssa. Pitkin tietä oli pienissä ympäri kuljeksivissa mökeissä kaupan paloviinaa ja olutta, joiden suunnaton nauttiminen aikaansaattoi kaikuvaa hohotusta ja rähinää. Ratsastajat keikkuivat hevostensa selissä väkijoukon keskellä ja kilpailivat toistensa kanssa vilkkaudessa, notkeudessa ja taitavuudessa.
Koko tämän juhlan aikana, joka on saanut nimensä pienistä vuorikukkasista, oli verraton ilo ja vapaus, eikä kuulunut — kumma kyllä — mitään riitaa tuhansien ilosanojen kesken. Muutamat keihäs-miehet hevosten selässä, puettuina loistavaan haarniskaan, pitivät siellä täällä järjestystä kansan kesken. Ja kun koko tämä väkijoukko saapui Amancaien ylängölle, kaikuivat ilohuudot vuorien rotkoista.