[XXXI]
Seuraavana aamuna heräsin täydellisesti parantuneena. Arvellen, että kylpy saattaisi olla hyvin terveellistä, menin muutamiksi minuuteiksi uimaan tähän Välimeren veteen, sillä tätä saattoi täydellä syyllä sanoa Välimereksi. Palasin aamiaiselle, joka maistui oivallisesti. Hannu osasi laittaa hyvää ruokaa; kun hänellä oli käytettävänä sekä tulta että vettä, voi hän vaihdellakin tavallista jokapäiväistä ruokajärjestystämme. Ruoan jälkeen hän tarjosi meille muutaman kupin kahvia, eikä tämä hyvä juoma koskaan maistunut mielestäni paremmalta kuin silloin.
— Nyt, sanoi setäni, on nousuveden aika, emmekä saa jättää tutkimatta tätä ilmiötä.
— Mitä! Nousuvettäkö? kysyin minä.
— Niin juuri.
— Ulottuisikohan auringon ja kuun vaikutusvoima tänne asti?
— Miksi ei? Eikö yleinen attraktsionilaki koske kaikkia kappaleita, ja siis tätäkin merta. Huolimatta ilmanpaineesta saat nähdä, että se kohoaa kuten Atlantin valtamerikin.
Lähestyimme rantaa; laineet rupesivat jo nousemaan.
— Katsokaa! Vuoksi alkaa tuntua! huusin minä.