— Se, että neula, sen sijaan että se painuisi napaa kohti, niinkuin se tekee pohjoisella pallonpuoliskolla, päinvastoin kohoaa ylöspäin.
— Siitä täytyy siis päättää, että magneettinen napa on maanpinnan ja sen pisteen välillä, mihin olemme tulleet?
— Aivan niin; ja on hyvin mahdollista, että jos tulemme napaseutuihin seitsemännenkymmenen leveysasteen kohdalle, missä James Ross löysi magneettisen navan, niin magneettineula siellä nousee suorastaan pystyyn. Tämä salaperäinen piste ei siis olekaan varsin syvällä.
— Sitä seikkaa ei tiede vielä ole aavistanutkaan.
— Tiede hairahtuu, poikaseni, mutta hairahdukset ovat hyödyllisiä, sillä ne johdattavat vähitellen totuuteen.
— Kuinka syvällä olemme?
— Kolmenkymmenenviiden penikulman syvyydessä.
— Suoraan yläpuolellamme on siis, sanoin minä katsellessani karttaa, Skotlannin vuorinen osa, missä Grampian vuoret kohottavat lumipeittoiset huippunsa hämmästyttävään korkeuteen.
— Niin on, sanoi professori naurahtaen. Onhan se jotenkin raskas kuorma, mutta holvi on tukeva. Suuri maailman rakennusmestari on rakentanut sen hyvistä aineista, eikä kukaan ihminen olisi voinut tehdä tätä holvia niin laajaksi! Mitä ovat siltojen kaaret ja tuomiokirkkojen kupukatot verrattuina tähän kolmen penikulman korkuiseen holviin, jonka alla aaltoilee valtameri myrskyineen?
— En minäkään pelkää, että taivas putoaisi päällemme. Mutta mitä te, setä, aiotte nyt tehdä? Aiotteko kääntyä takaisin maan pinnalle?