Seuraavana iltana oli kätevä Hannu saanut lautan valmiiksi. Se oli kymmentä jalkaa pitkä ja viittä leveä; kivettyneet puut, yhdistetyt toisiinsa kestävillä köysillä, muodostivat tukevan pinnan; kun lautta oli valmis, sysättiin se veteen ja keinui rauhallisesti Lidenbrockin meren laineilla.
[XXXII]
Elokuun 13 päivänä nousimme ylös aikaisin, sillä meidän piti koettaa uutta, nopeata ja käytännöllistä kulkuneuvoamme.
Kahdesta paksusta kepistä tehty masto, kolmannesta kepistä tehty raakapuu, sekä matkapeitteistämme tehty purje, siinä koko lautan taklinki. Köysiä ei puuttunut; kaikki oli kestävää.
Kello kuuden aikaan professori antoi merkin nousta lautalle. Ruokatavaramme, köydet ja muut työkalumme, aseemme sekä runsaasti suolatonta vettä, jota kallioiden koloista olimme koonneet, oli lautalla.
Hannu oli kyhännyt peräsimen, jolla hän saattoi ohjata alustansa, minkä toimen hän ottikin tehdäksensä; irroitin köyden, purje pystytettiin ja pian olimme ulapalla.
Kun olimme jättämäisillämme pienen sataman, niin setäni, joka piti suurta melua maantieteellisestä nimistöstänsä, tahtoi antaa satamalle nimen, ja ehdotti siksi minun nimeäni.
— Ei, sanoin minä, minulla on toinen ehdotus.
— Mikä?