Professori vaikeni, ja minä osoitin empimättä kannatustani. Setäni oli muuten aivan oikeassa, ja oppineempiakin miehiä kuin hänen veljensä poikaa olisi suuresti hävettänyt ruveta todistamaan hänen puhettaan vääräksi.
Sitäpaitsi oli toinenkin todistus. Tämä kivettynyt ruumis ei ollut ainoa tässä mahdottomassa luutarhassa; toisia ruumiita näkyi pian joka askeleella, jonka otimme näiden jäännöksien keskellä, ja setäni olisi voinut valita mielestänsä soveliaimman ruumiin saadaksensa epäilevät uskomaan.
Oli todellakin hämmästyttävää nähdä näitä kokonaisia sukupolvia ihmisiä ja eläimiä sekaisin toistensa kanssa tässä kalmistossa. Mutta heräsipä tärkeä kysymys, jota emme uskaltaneet ratkaista. Olivatkohan nämä muinoin elolliset olennot joutuneet jonkin ankaran mullistuksen kautta tähän suureen luolaan Lidenbrockin meren rannoille vasta sitten, kun olivat kuolleet? Vai olivatko he pikemminkin eläneet tässä maanalaisessa maailmassa tämän tekotaivaan alla, aloittaen ja päättäen elämänsä niinkuin maan päälläkin? Tähän asti olimme nähneet elävinä ainoastaan meripetoja ja kaloja! Harhailikohan kenties joku syvyyden mies näillä autioilla rannikoilla?
[XXXIX]
Vielä puolen tuntia jalkamme tallasivat luita, ja kuljimme yhä eteenpäin erittäin uteliaina. Mitähän muita ihmeitä ja mitä tieteelle tärkeitä aarteita tämä luola mahtoi vielä sisältääkään? Katseeni etsi yhä uusia hämmästyttäviä esineitä ja mielikuvitukseni aina vain uusia ihmeitä.
Meren ranta oli jo aikoja sitten kadonnut näkyvistämme kalmiston kukkuloiden taakse. Varomaton professori, joka ei pelännyt eksyvänsä, vei minut mukanansa aina kauemmaksi. Me kuljimme eteenpäin äänettöminä; sähkövalo valaisi kirkkaasti kulkuamme. Jonkin ilmiön vaikutuksesta, jota en taida selittää, sekä siitä syystä, että valo hajosi tasaisesti joka haaralle, valaisi se kaikki esineet kaikilta puolin yhtäläisesti. Valo ei lähtenyt mistään määrätystä pisteestä, minkävuoksi se ei luonut lainkaan varjoa. Olisi voinut luulla olevansa keskipäivällä kesällä jossakin päiväntasaajan seuduilla, jossa auringon säteet tulevat kohtisuoraan maata vasten. Ei ole vähääkään höyryä näkyvissä; kalliot, kaukaiset vuoret ja kaukana epäselvästi häämöttävä metsä näyttivät kummannäköisiltä tässä tasaisesti leviävässä valossa. Me olimme aivan kuin mies, joka oli kadottanut varjonsa. Tunnin aikaa kuljettuamme näkyi edessämme suuri metsä, jommoisen olimme nähneet Port-Graübenin luona.
Täällä oli tertiääri-aikakauden kasvikunta täydessä loistossaan. Näimme Coniferae-heimoon kuuluvia kasveja, suuria nykyjään hävinneitä palmupuulajeja, komeita palmacitejä, mäntyjä, marjakuusia, kypressejä ja tuija-lajeja, joita kietoivat yhteen sekaisin sotkeutuneet köynnöskasvit. Sammalet muodostivat pehmoisen peitteen maan pinnalle. Puiden suojassa, jota tuskin saattoi suojaksi nimittääkään, kun ei siellä edes ollut varjoa, virtasi solisten puroja, joiden varsilla kasvoi erittäin hyötyisiä sananjalkoja, jotka olivat hyvin samannäköisiä kuin kuuman ilmanalan sananjalat asutussa maailmassa. Mutta nämä puut, pensaat ja muut kasvit, joilta puuttui auringon elähdyttävä lämpö, olivat värittömiä; kaikki oli samannäköistä, ruskeaa ja ikäänkuin kuihtunutta. Lehdistä puuttui vihreä; yksinpä kukatkin, jotka saivat alkunsa tertiäri-kaudella, jolloin niitä oli runsaasti, olivat täällä aivan kuin paperista tehdyt ja ilman vaikutuksesta vaalenneet.
Setäni Lidenbrock tunkeutui rohkeasti näihin viidakkoihin, ja minä seurasin häntä hiukan epävarmana. Voisihan siellä olla joitakin nisäkkäitä, petoja, kun kerran luonto oli tuottanut niin runsaasti kasviravintoa. Muutamissa paikoin, missä suuria puita oli kaatunut ja lahonnut paikoilleen, huomasin siten syntyneillä aukkopaikoilla kasvavan monenlaisia palkokasveja, värikasveja ja tuhannenkin laatuisia syötäviä pensaskasveja, joita imettäväiset eläimet ovat kaikkina aikoina halukkaasti syöneet. Muutoin näkyi täällä kasvavan sekaisin mitä erilaisimpien seutujen kasveja; tammi kasvoi palmupuiden joukossa, austraalialainen kuumepuu nojautui norjalaista hopeakuusta vasten; pohjoismaiden koivujen ritvat työntyivät uusseelantilaisen kauripetäjän oksien lomaan. Siellä oli kylliksi kasveja saattamaan maallisten kasvien kekseliäimmätkin järjestäjät pyörryksiin.
Äkkiä pysähdytin setäni kädelläni.