— Niin minäkin luulen, vastasi professori hymyillen, ja se onkin parasta, mitä meille voi tapahtua!
Parasta mitä voi tapahtua! Olikohan setäni hullu? Mitä tämä merkitsi? Miksi hän oli näin tyynellä mielellä ja hymyili?
— Mitä! huusin minä, me olemme joutuneet tulivuoren purkaukseen! Sallimus on tuonut meidät tulisen laava-aineen, sulavien kallioiden, kiehuvan veden ja kaikkien ulossyöksevien aineiden kulkuväylään! Nämä aineet sysäävät meitä eteenpäin, ajavat meidät ulos maan sisuksista, tulivuori viskaa meidät ilmaan kivien mukana, tuhka- ja kuonasateessa, oksentaa meidät ilmoille tuliliekkien keskellä, ja tämä on sitten parasta, mitä meille saattaa tapahtua!
— Niin! vastasi professori, katsellen minuun silmälasiensa ylitse, sillä se on ainoa keino, jolla voimme päästä takaisin maan pinnalle!
Minun täytyy jättää mainitsematta ne tuhannet eri ajatukset, jotka risteilivät aivoissani. Setäni oli oikeassa, aivan oikeassa; eikä hän ollut milloinkaan näyttänyt mielestäni rohkeammalta tai turvallisemmalta kuin tällä kertaa, kun hän tyynesti odotti ja edeltäpäin laski tulivuoren purkautumisen mahdollisuutta.
Me nousimme yhä; yö kului samalla tavalla. Pauhina ympärillämme kasvoi monta vertaa kovemmaksi; olin tukehtumaisillani, luulin jo viimeisen hetkeni olevan käsissä, ja yhtäkaikki mielikuvitukseni toimi niin, että rupesin taas ajattelemaan. Mutta seurasin tahdottomana ajatusteni juoksua yrittämättäkään hillitä niitä!
Oli selvää, että tulivuoren purkaus sysäsi meitä eteenpäin; lauttamme alla oli kiehuvaa vettä ja veden alla kokonainen laavatulva, kivisekoitus, joka tulivuoren huipulla hajoaisi joka suuntaan. Me olimme siis tulivuoren kidassa. Siitä ei ollut epäilystä.
Mutta sammuneen Sneffels-vuoren sijaan olimme nyt jossakin todellisesti tulta syöksevässä vuoressa. Minä siis ihmettelin itsekseni, mikähän vuori se mahtoi olla, ja mihin maapallon paikkaan se oksentaisi meidät kidastaan.
Tietysti jonnekin pohjoisiin seutuihin, se oli selvää. Kompassimme oli aina vain osoittanut oikealle päin, ennenkuin se tuli hulluksi. Cap Saknussemmista alkaen olimme ajautuneet satoja penikulmia suoraan pohjoiseen päin. Olimmekohan kenties joutuneet takaisin Islantiin? Syöksyisimmeköhän ilmoille Heklan suusta tahi jostakin niistä seitsemästä muusta tulivuoresta, jotka ovat tällä saarella? Viidensadan penikulman päässä länteen päin en muistanut tällä leveysasteella olevan mitään muita tulivuoria paitsi eräitä vähän tunnettuja Amerikan luoteisrannalla. Idässäpäin oli yksi ainoa, kahdeksannellakymmenennellä leveysasteella, nimittäin Esk, Jean Mayen saarella, Huippuvuorten läheisyydessä! Tulivuorenaukoista ei siis ollut puutetta, ja ne olivat kylliksi avaroita oksentaaksensa vaikka kokonaisia armeijoja! Mutta sitä yritin aprikoida, mistä aukosta meidän oli määrä pujahtaa ulos.
Aamulla nousimme ylöspäin yhä kiivaammin. Sen sijaan että kuumuus olisi vähentynyt lähempänä maan pintaa, se yhä eneni, mutta siihen oli syynä tulivuoren vaikutus ja se seikka, että kuumuus oli tälle paikalle ominaista. Meitä eteenpäin kuljettavasta voimasta ei minulla ollut mitään epäilyä. Ääretön, monen sadan ilmakehän paine, joka oli syntynyt maan sisukseen keräytyneistä höyryistä, ajoi meitä vastustamattomasti eteenpäin. Mutta mihin lukemattomiin vaaroihin se meidät veikään!