— Kuinka! Eikö sekään kirja, jonka sisästä sen löysimme?
— No hyvä, minä myönnän, että tuo Saknussemm on kirjoittanet nämä rivit, mutta tokkohan sentään on välttämätöntä, että hän todella on tehnyt tällaista matkaa, ja eiköhän tuo lause tässä vanhassa pergamentissä liene vain pilantekoa?
Kaduin, että olin lausunut tämän viimeisen sanan. Professori rypisti tuuheita kulmakarvojaan, ja minä pelkäsin, että olin katkaissut keskustelun. Kuitenkaan ei käynyt niin. Ankaran puhetoverini huulilla näkyi ikäänkuin hymyn häivettä hänen vastatessaan:
— Senhän saamme nähdä.
— No! sanoin minä hiukan rauhattomana, sallikaa toki minun lausua kaikki väitteeni tätä kirjoitus vastaan.
— Puhu, poikaseni, äläkä ujostele! Sallin sinun lausua ajatuksesi täysin vapaasti. Ethän ole enää veljenpoika, vaan virkatoveri. Jatka siis vain puhettasi!
— No siis, ensiksi kysyisin teiltä, mitä nuo Jokul, Sneffels ja Scartaris ovat, sillä niistä en ole koskaan kuullut puhuttavan?
— Ei mikään ole sen yksinkertaisempaa. Juuri äskettäin sain ystävältäni Augustus Petermannilta Leipzigistä kartan; se ei olisi voinut tulla sopivampaan aikaan. Ota suuren kirjaston toisesta osastosta kolmas karttakirja, jakso Z, lehti N:o 4.
Nousin ja menin kirjastoon, josta löysin pian tuon tarkan ilmoituksen mukaan oikean karttakirjan. Setäni avasi sen ja sanoi:
— Tämä on parhaimpia Islannin karttoja mitä on olemassa; tämä on Handerson'in[21] laatima, ja luulenpa, että tämä selittää meille kaikki epäselvyydet.