— Kuinka voisin sen muistaa; vastahan minä tulin maailmaan yhdeksäätoista vuotta myöhemmin.
— No hyvä! Humphry Davy kävi luonani matkustaessaan Hampurin kautta. Paitsi muista asioista keskustelimme kauan siitä otaksumasta, että maan sisus olisi sulaa ainetta. Olimme yksimieliset siitä, ettei se voinut olla totta, ja seuraavasta syystä.
— Mistä? kysyin kummastuneena.
— Siitä, että tämä sula aine olisi, samoinkuin valtameretkin, kuun vetovoiman vaikutuksen alainen, joten siis kahdesti päivässä syntyisi sisällinen luode ja vuoksi, jotka kohottaisivat kovaa maankuorta ja vaikuttaisivat säännöllisesti toistuvia maanjäristyksiä.
— Mutta selväähän on, että maan pinta on ennen ollut hehkuvassa tilassa, ja voidaan hyvin otaksua, että puolinen kuori on ensiksi jäähtynyt ja että kuumuus on vetäytynyt keskipisteeseen päin.
— Erehdystä, vastasi setäni; maa on kuumentunut pinnan palamisen kautta, eikä muulla tavalla. Sen pinnalla oli iso joukko metalleja, niinkuin kaliumia, natriumia ja muuta, joilla on se ominaisuus, että ne syttyvät palamaan joutuessaan yhteyteen ilman tahi veden kanssa. Nämä metallit syttyivät tuleen, kun ilmapiirissä olevat höyryt lankesivat sateena maahan; ja vähitellen, veden tunkeutuessa maanpinnan rakoihin, ne aiheuttivat uusia räjähdyksiä ja tulipaloja. Siten voidaan selittää se seikka, että maailman alussa on ollut tulivuoria enemmän kuin tähän aikaan.
— Se on todellakin älykäs selitys, huudahdin melkein vasten tahtoani.
— Jonka Humphry Davy todisti tällä aivan yksinkertaisella kokeella. Hän teki pääasiallisesti niistä metalleista, joita mainittiin, pallon, täydellisesti maapallon kaltaisen. Kun annettiin hienon kasteen langeta sen pinnalle, niin se paisui ja happeutui muodostaen pienen vuoren, jonka kärkeen syntyi vähäinen aukko; sitten seurasi tulen purkautuminen, joka teki pallon niin kuumaksi, ettei sitä mitenkään kärsinyt pitää kädessä.
Vakaumukseni rupesi todellakin jo horjumaan professorin todisteiden tähden, joita hän tavallisella kiihkollansa ja innollansa väitti oikeiksi.
— Nyt käsität, Akseli, lisäsi hän, että geologit ovat maan sisustan laadusta saaneet monenlaisia käsityksiä; ei ole voitu todistaa tämän sisällisen tulen olemassaoloa. Minun ajatukseni on, ettei sitä ole eikä voikaan olla. Sen saamme muutoin nähdä; ja samoin kuin Arne Saknussemmkin saamme mekin tietää, mitä meidän todella pitää ajatella tästä kysymyksestä.