Valkyyria pysytteli tarpeellisen matkan päässä rannasta kulkien pitkin sitä länteen päin suuren valas- ja haikalaparven halki. Kohta näkyi mahdottoman suuri kallioholvi, jonka lävitse meri syöksi hirveällä pauhinalla. Vestmanin saaret näyttivät nousevan valtamerestä ikäänkuin hajalleen kylvetyt luodot kiiltävällä pinnalla. Siitä lähtien kynti kuunari ulompana meren selkää päästäkseen hyvän matkan päässä Cap Reykianaesin ympäri, joka muodostaa Islannin läntisimmän niemekkeen. Ankara merenkäynti esti setääni nousemasta laivan kannelle ihailemaan näitä syvään uurrettuja lounatuulen pieksämiä rannikoita.
Neljäkymmentäkahdeksan tuntia myöhemmin, kun kuunari oli ollut pakotettu kokoon käärityin purjein pakenemaan myrskyä, näkyi idästäpäin merkkikumpu Skagen'in niemeltä,[28] jonka vaaralliset karit ulottuvat kauaksi merelle. Islantilainen luotsi tuli laivaan, ja kolmea tuntia myöhemmin Valkyyria laski ankkurinsa Reykjavikin edustalle Faxa-vuonoon.
Professori tuli vihdoinkin esiin hytistänsä hyvin kalpeana ja uupuneena, mutta yhtä innokkaana, ja hänen silmissänsä oli tyytyväinen katse.
Kaupungin väestö kokoontui satamaan, sillä jokaista heistä huvitti laivan tulo, kun he tiesivät, että kullakin oli siitä saamista.
Sedällä oli kiire päästä pois veden päällä uiskentelevasta vankilastansa tahi pikemmin sairashuoneestansa. Mutta ennenkuin hän lähti kuunarin kannelta, vei hän minut laivan kokkaan osoittaen sormellaan korkeaa vuorta lahden pohjoisrannalla; vuorella oli kaksi huippua, se oli kaksoiskeilan muotoinen ja ikuisen lumen peittämä.
— Sneffels! huusi hän, Sneffels!
Viitaten minua olemaan ehdottomasti vaiti hän astui sen jälkeen venheeseen, joka odotti meitä. Minä seurasin häntä, ja kohta sen jälkeen laskimme jalkamme Islannin kamaralle.
Heti sen jälkeen tuli saapuville hyväluontoisen näköinen mies kenraalin puvussa; hän oli saaren korkein virkamies, maaherra kreivi Trampe omassa persoonassaan. Professori älysi kohta, kuka tämä mies oli; hän jätti siis maaherralle Kööpenhaminasta saadut suosituskirjeensä, ja heidän kesken sukeutui tanskan kielellä lyhykäinen keskustelu, josta minä hyvin ymmärrettävistä syistä en käsittänyt mitään. Mutta seurauksena tästä keskustelusta oli, että kreivi Trampe tarjoutui auliisti auttamaan professori Lidenbrockia.
Pormestari Finsen, joka pukunsa puolesta oli yhtä sotaisa kuin maaherrakin mutta luonteeltaan ja ammattinsa puolesta myös yhtä rauhallinen, vastaanotti setäni varsin kohteliaasti.
Mitä tulee piispan apulaiseen, herra Picturssoniin, niin hän oli juuri piispallisella paimenmatkalla saaren pohjoispiirissä, joten meille ei oltu suotu kunniaa päästä hänen tuttavuuteensa. Sitävastoin tulimme tuntemaan Reykjavikin koulun luonnontieteen opettajan, herra Fridrikssonin, jonka apu oli meille varsin tervetullut; hän oli sangen miellyttävä mies. Tämä nöyrä oppinut osasi puhua ainoastaan islannin kieltä ja latinaa; hän tarjosi heti minulle apuansa Horatiuksen kielellä ja tunsin kohta, että me olimme syntyneet ymmärtämään toisiamme. Hän olikin todella ainoa ihminen, jonka kanssa taisin vaihtaa sanoja Islannissa ollessani.