Islanti on Euroopan suurimpia saaria, 1,400 neliöpenikulmaa laaja ja asukkaita 60 tuhatta. Maantieteen tutkijat ovat jakaneet sen neljään piirikuntaan; me matkustimme viistoon sen piirikunnan halki, jonka nimenä on lounainen neljännes, "Sudvester Fjordùngr".
Hannu oli Reykjavikistä lähdettyämme melkein lakkaamatta seurannut meren rantaa. Me sivuutimme laihoja laitumia, jotka töin tuskin pääsivät muuttumaan viheriäisiksi, keltainen väri kun oli niissä vallitseva. Mahdottoman suurien trakyti-röykkiöiden[33] punertavat huiput näyttivät poikki katkenneilta taivaan rannan itäisissä sumupilvissä; muutamia lumipälviä loisti siellä täällä kaukaisten kukkuloiden rinteillä; toiset jyrkemmiksi muodostuneet huiput pistivät harmaiden pilvien läpi ja kohosivat uudelleen noiden häilyvien sumujen yläpuolella ikäänkuin taivaan laelle hajonneet salakarit.
Usein nämä äkkijyrkät kukkulajonot muodostivat mereen niemen ja tunkeusivat laitumillekin, mutta aina oli jäljellä kylliksi tilaa matkustaa. Muutoin valitsivat hevosemmekin vaistomaisesti mukavimmat paikat hiljentämättä kulkuansa. Sedälläni ei ollut edes sitä lohdutusta, että olisi saanut karjuen tahi ruoskallansa kiirehtiä hevostansa, sillä hänelle ei ollut aikaa kiivailla. En voinut pidättää hymyäni, kun näin hänet, suurikokoisen miehen, pienen hevosen selässä; hänen pitkät säärensä ylettyivät melkein maahan, joten hän muistutti kuusijalkaista kentauria.
— Oivallinen eläin! Oikein kelpo eläin! hän ylisti.
— Tiedätkös Akseli, ettei ole eläintä, joka älykkäisyydessä voittaisi islantilaisen hevosen. Lumituiskut, myrskyt, kelvottomat tiet, kalliot, jäätiköt, ei mikään estä sitä. Se on rohkea, malttava ja vakava. Se ei koskaan astu harha-askelta eikä tee vastarintaa! Jos on mentävä virran tahi vuonon poikki, ja sellainen vielä tulee eteemme, niin saat nähdä, että se arvelematta heittäytyy veteen kuin vesieläin ja ui toiselle rannalle! Mutta älkäämme sitä ahdistako, vaan antakaamme sen pitää tapansa, niin pääsemme etenemään kolme penikulmaa päivässä.
— Niin, kyllä kai me epäilemättä kuljemme sen matkan, vastasin minä, mutta entäs oppaamme?
— Hänestä ei ole huolta. Nämä ihmiset kävelevät kuin huomaamattansa, ja me kuljemme niin hitaasti, ettei hänen pitäisi väsyä. Sitäpaitsi jos tarvitaan, annan hänelle hevoseni, sillä pian saisin sääriini suonenvedon, jollen olisi liikkeessä. Käsieni laita on vallan hyvin, mutta pitäähän sääriänsäkin muistaa.
Sillä välin kuljimme rivakasti eteenpäin. Maa oli melkein autio: siellä täällä näkyi yksinäinen puusta, turpeista ja laavankappaleista rakennettu talo, tuollainen yksinäinen boër,[34] ikäänkuin kerjäläinen mutkaisen tien varrella. Nämä rappiolle joutuneet mökit näyttivät rukoilevan ohitse kulkevien armeliaisuutta, ja vähemmästäkin syystä olisi niille antanut almun. Teitä ei tässä maassa ollut ollenkaan, ei edes polkujakaan, ja kasvillisuus, niin kitukasvuista kuin se olikin, oli kuitenkin hävittänyt nekin jäljet, joita joku yksinäinen kulkija oli tehnyt.
Ja kuitenkin luettiin tämä osa maakunnasta, joka oli pääkaupungin ääressä, Islannin viljeltyjen ja asuttujen seutujen joukkoon. Minkähänlaisia lienevät sitten muut seudut olleetkaan, koska siis olivat vieläkin autiompia kuin tämä erämaa? Kuljettuamme puoli penikulmaa emme vielä olleet nähneet ainoatakaan maamiestä mökkinsä ovella, emme yhtään villiä paimenta kaitsemassa laumaansa, vaan ainoastaan joitakuita oman onnensa nojaan jätetyitä lehmiä ja lampaita. Mimmoisia mahtoivat olla saaren muut seudut, joita maanjäristykset olivat raadelleet ja mullistaneet?
Myöhemmin jouduimme näkemään sellaisiakin seutuja, mutta katsahtaessani Olsenin karttaan huomasin, että näitä seutuja karteltiin siten, että kuljettiin pitkin meren lahdekasta rantaa. Sisällisen tulen suuri voima on vaikuttanut pääasiallisesti saaren keskustassa, jossa vaakasuorasti päällekkäin kasautuneet kalliokerrokset, joita skandinaavien kielellä sanotaan "portaiksi", "trappor" — röykkiöisiä vuorijonoja, purkautunutta basaltti-ainetta, karstakiveä, kaikenlaisia sisäisen tulen tekemiä sekoituksia, sulan laava-aineen ja porfyyrin tulvia — muodostavat erikoisen synkeännäköisen seudun. En silloin aavistanutkaan, minkälainen näköala meillä olisi Sneffelsin niemeltä, jossa kaikki hurjan luonnon hävitykset esiintyvät hirvittävänä sekasortona.