Jos ne vain ovat älykkäitä, niin ne eivät yritäkään veteen menoa. Kaikessa tapauksessa minä koetan olla älykäs niidenkin puolesta.
Mutta setäni ei olisi tahtonut odottaa, vaan kannusti hevostansa veteen. Se meni niin pitkälle, että laineet kastelivat sen kavioita, ja seisahtui. Setäni piti oman päänsä ja pakotti sitä eteenpäin. Hevonen taas teki vastarintaa ja pudisti vain päätään. Sitten seurasi kirouksia ja piiskan lyöntejä, mutta hevonen ponnisteli viimeiseen asti ajajaansa vastaan; se potki taaksepäin ja tahtoi heittää maahan ratsastajansa. Viimein se notkisti polvensa, vetäytyi pois professorin jalkojen välistä ja jätti hänet seisomaan rannalle kahdelle kivelle samaan asentoon kuin muinoin Rhodos-saaren jättiläiskuvapatsas.
— Kirottu hevonen! huusi ratsastaja, joka oli yhtäkkiä muuttunut jalkamieheksi, ja häpesi kuin jalkaväkeen siirretty ratsuväen upseeri.
— Lautta! sanoi opas koskettaen hänen olkapäätänsä.
— Mitä? Lauttako?
— Tuolla, vastasi Hannu osoittaen venhettä.
— Niin, virkoin minä, se on lautta.
— Se on toinen asia! Eteenpäin siis!
— Nousuvesi, sanoi taas opas.
— Mitä hän sanoo?