— Missä? kysyin minä liukuen hänen luokseen.
— Pystysuoran aukon pohjalla.
— Eikö ole uloskäytävää?
— Voin erottaa jonkinlaisen käytävän, joka vie oikealle. Saammepahan huomenna nähdä. Syökäämme nyt ensin illallista ja levätkäämme sitten.
Ei ollut vielä täydellisesti pimeä. Me aukaisimme eväspussimme, söimme ja paneuduimme maata kivistä ja laavankappaleista tehdylle vuoteelle niin hyvin kuin taisimme.
Kun laskemin selälleni ja aukaisin silmäni, näin kiiltävän pisteen tämän jättiläiskaukoputkeksi muuttuneen kolmentuhannen jalan pituisen torven päässä.
Se oli tähti, laskuni mukaan eräs Pienen Otavan tähtiä.
Sen jälkeen vaivuin sikeään uneen.