— No siis?
— No, minun laskujeni mukaan olemme kymmenentuhatta jalkaa merenpintaa alempana.
— Onko se mahdollista?
— O, muutoin eivät numerot olekaan enää numeroita!
Professorin laskut pitivät paikkansa. Olimme jo kuuttatuhatta jalkaa syvemmällä kuin minne ihmiset koskaan ovat päässeet. Olimme kuuttatuhatta jalkaa syvemmällä kuin Kitz-Bahlin kaivokset Tyrolissa sekä samanlaiset kaivokset Württembergissä ja Böhmissä.
Ilma, jonka näin syvällä olisi pitänyt olla kahdeksankymmenen asteen lämpöistä, oli tuskin viisitoista-asteista, seikka, joka antoi minulle paljon ajattelemisen aihetta.
[XIX]
Seuraavana päivänä, tiistaina heinäkuun 2:sena, jatkettiin laskeutumista. Me kuljimme yhä vielä laavakäytävää, joka muodosti luonnollisia tasaisesti viettäviä rappusia, ikäänkuin kaltevia portaita, joita tavataan vanhoissa rakennuksissa. Siten laskeuduttiin kello 12.17 asti päivällä, jolloin saavutimme Hannun, joka oli seisahtunut vähää ennen.
— Vihdoinkin, sanoi setäni, olemme päässeet tämän savupiipun pohjaan.