Kaksikymmentä askelta etäämpänä Godfrey pysähtyi, veti henkeänsä ja kääntyen Karefinotuun päin loi häneen kysyvän katseen.
Suunniltaan säikähtynyt neekeri osoitti ojennetulla kädellään vähemmän kuin viidenkymmenen askeleen päässä liikkumatta kyyröttävää eläintä.
Se oli harmaakarhu, joka käpälillään syleili puunrunkoa ja nuokutti isoa päätänsä ikäänkuin juuri olisi hyökkäämäisillään molempain metsästäjäin kimppuun.
Asiaa edes miettimättä Godfrey veti pyssynsä hanan heti vireeseen ja laukaisi, ennenkuin Karefinotu oli ehtinyt häntä siitä estää.
Oliko luoti osunut mahtavaan kämmenjalkaiseen? Luultavasti. Oliko se saanut surmansa? Siitä ei voinut mennä takuuseen; mutta sen käpälät irtaantuivat ja se kierähti puun juurelle.
Ei ollut viivyteltävä. Käsikähmästä noin peloittavan eläimen kanssa olisi saattanut olla mitä kamalimmat seuraukset. Tiedetään, että noiden karhujen hyökkäys Kalifornian metsissä saattaa ammattimetsästäjätkin mitä kauheimpaan vaaraan.
Niinpä neekeri tarttuikin Godfreyn käsivarteen raahatakseen hänet mitä nopeimmin sieltä pois. Ja käsittäen, että tässä ei voinut olla liian varovainen, nuori mies totteli.
XIX
Tilanne mutkistuu yhä.
Jokainen myöntänee, että pelottavan villipedon ilmestyminen Phinan saarelle oli seikka, joka ei voinut olla mitä suurimmassa määrässä huolestuttamatta kovan kohtalon sinne sulkemia ihmisparkoja.