Molemmat kiirehtivät kiipeämistänsä ja pääsivät rungon yläaukolle.
Heitä vastaan kajahti säikähdyksen huuto. Sen päästi Tartelett, joka luuli näkevänsä pantterin tai tiikerin tulevan! Onneton opettaja oli oksaan kiinni tarrautuneena, kauheasti peläten putoavansa.
Karefinotu meni hänen luokseen ja pakotti hänet nojautumaan erästä sivuhaaraa vasten, johon lujasti sitoi hänet vyöllään.
Sitten Karefinotu, sillä välin kun Godfrey asettui paikalle, josta saattoi hallita aukkoa, etsi toisen paikan, sijoittuen niin, että he voivat aikaansaada ristitulen.
Ja he odottivat.
Näissä olosuhteissa oli todella mahdollista, että saarretut olisivat turvassa kaikilta hätyytyksiltä.
Godfrey yritti kuitenkin nähdä, mitä tapahtui hänen allaan, mutta yö oli vielä liian synkkä. Sitten hän koetti kuunnella, ja hänen korviinsa alati nousevat karjumiset ilmaisivat selvästi, että hyökkääjät eivät aikoneet poistua paikalta.
Yhtäkkiä, noin neljän tienoissa aamulla, leimahti kirkas valo puun tyvestä. Pian kajastivat liekit ovesta ja ikkunoista. Samalla purkautui yläaukosta kitkerää savua, joka haihtui korkeihin oksiin.
"Mitä nyt vielä?" huudahti Godfrey.
Asia oli liiankin selvä. Reuhatessaan Willin puun sisässä pedot olivat hajoittaneet tulisijan hiilet. Valkea oli heti tarttunut huoneessa oleviin esineihin. Liekki oli jo saavuttanut kuoren, jonka kuivuus teki sen hyvin tulenaraksi. Jättiläissuuri mammutpetäjä paloi kannastaan.