"Hyvä", virkkoi silloin Godfrey; "savun näkymisen selittää Seng-Vun oleskelu saarella; mutta ne pedot…?"
"Ja minun krokotiilini?" tiukkasi Tartelett. "Selitettäköön toki minulle minun krokotiilini!"
Kovin hämmästyneenä tästä seikasta kosketti eno William W. Kolderup neuvottomana otsaansa, ikäänkuin karkoittaakseen pilven.
"Kyllä sen myöhemmin saamme selville", sanoi hän. "Kaikki selviää lopuksi sille, joka osaa tiedustella."
Muutamia päiviä myöhemmin vietettiin suurella loistolla William W. Kolderupin sisarenpojan ja kasvattityttären häitä. Voitte arvata, että kaikki upporikkaan kauppiaan tuttavat juhlivat ja onnittelivat nuorta paria.
Näissä juhlamenoissa Tartelett esiintyi perin siroryhtisesti ja hienosti, aivan comme il faut; ja oppilaskin puolestaan tuotti kunniaa kuuluisalle tanssin ja plastiikan opettajalle.
Tartelettin mieleen juolahti oiva ajatus. Kun hän ei voinut pistää krokotiiliansa neulaan — mitä hän pahoitteli, — päätti hän aivan yksinkertaisesti täyttää sen oljilla.
Tällä tavoin olisi eläin hyvin laitettuna, kita puoliammollaan, jalat harallaan, kattoon ripustettuna hänen kamarinsa uhkein koristus.
Krokotiili lähetettiin siis taitavalle eläintentäyttäjälle, joka toi sen taloon muutamia päiviä myöhemmin.
Silloin saapuivat kaikki ihmettelemään "hirviötä", jonka ateriaksi
Tartelett oli ollut joutumaisillaan.