Vakavana ja harkitsevana tyttönä Phina oli sen kyllä huomannut. Jos sanoisi, ettei se neitosta hiukan sapettanut, jopa huolestuttanutkin, olisi se ollut aiheetonta panettelua. Mutta tottuneena katselemaan asioita käytännöllisesti hän oli jo tuuminut:
— Jos on välttämätöntä, että hän matkustaa, niin on parempi, että hän matkustaa ennen häitä kuin niiden jälkeen!
Ja siksipä hän oli sanonut Godfreylle nuo yksinkertaiset, hyvin merkilliset sanat:
"Ei, et ole minun lähelläni tällä hetkellä… olet kaukana merien tuolla puolella!"
Godfrey oli noussut. Hän oli astunut muutaman askeleen salissa, katsahtamatta Phinaan, ja huomaamattansa hän oli tullut etusormellaan painaltaneeksi erästä pianon näppäimistä.
Suuri dess, oktaavia liian alhaalta, perin haikea sävel, vastasi hänen kosketukseensa.
Phina oli käsittänyt ja enemmittä keskusteluitta aikoi niin sanoaksemme jättää kihlattunsa muurin juurelle odottamaan että hän auttaisi murtamaan siihen aukon, josta mies voisi paeta, minne mielensä teki. Mutta silloin salin ovi avautui.
William W. Kolderup ilmestyi hiukan touhussaan kuten aina. Näemme hänessä liikemiehen, joka oli päättänyt yhden kauppatoimen ja valmistausi aloittamaan toista.
"No", virkkoi hän, "nyt ei enää ole kysymys muusta kuin päivän määräämisestä".
"Minkä päivän?" sanoi Godfrey säpsähtäen. "Minkä päivän, jos suvaitsette, eno?"