Godfrey oli nykyään kaksikolmattavuotias. Opistonsa päätettyään hän oli jättäytynyt aivan joutilaaksi. Vaikka hän olikin suorittanut yliopistollisen tutkinnon, ei hän ollut siitä paljoa viisastunut. Elämä avasi hänelle vain helppoja teitä. Hän saattoi astua oikealle tai vasemmalle: aina hän johonkin saapuisi, missä onni ei pettäisi häntä.
Sitäpaitsi Godfrey oli komean näköinen, hieno ja siro, eikä hän koskaan ollut käyttänyt ylenmäärin koristeltuja kaulahuiveja, ei somistellut sormiansa, kalvosimiansa tai paidanrintaansa kaikenlaisilla oikullisilla jalokivisommitteluilla, joita hänen maanmiehensä pitivät niin suuressa arvossa.
En hämmästyttäisi ketään sanomalla, että Godfrey Morgan oli naiva Phina Hollaneyn. Olisiko voinut olla toisin? Sehän olisi ollut mitä sopivin liitto. Sitäpaitsi William W. Kolderup itse toivoi tuota naimiskauppaa. Siten hän takaisi omaisuutensa kahdelle henkilölle, jotka olivat hänelle rakkaimmat maailmassa, puhumattakaan siitä, että Phina miellytti Godfreytä ja että Godfreykään ei ollut Phinalle vastenmielinen. Se oli tarpeellista kauppahuoneen hyvän kirjanpidonkin vuoksi. Heidän syntymästään asti oli avattu tili nuorelle miehelle ja toinen tytölle. Nuo tilit oli vain päätettävä ja talletuskirjat siirrettävä uusittuina puolisoiden nimelle. Arvoisa liikemies otaksui, että kaikki tuo sujuisi mainiosti ja että tilinpäätös lopullisesti joutuisi tasapainoon ilman erehdyksiä tai laiminlyöntejä.
Mutta laiminlyöntiäpä siinä juuri olikin ja ehkä erehdystäkin, kuten pian saamme osoittaa.
Erehdystä, koska Godfrey ei vielä tuntenut itseänsä täysin kypsyneeksi avioliiton suureen asiaan; laiminlyöntiä, koska ei oltu tunnusteltu hänen taipumuksiansa tässä suhteessa.
Opintonsa päätettyään Godfrey tunsi tosiaan ikäänkuin ennenaikaista väsymystä maailmaan ja koko elämäänkin, jossa häneltä ei mitään puuttuisi, jossa hänellä ei ollut ainoatakaan toivomusta lausuttavana, jossa hänellä ei ollut mitään tehtävää! Silloin hänet valtasi ajatus vaeltaa maailmaa ristiin rastiin: hän huomasi oppineensa kaikkea, mutta ei matkustamaan. Vanhasta ja uudesta mantereesta hän ei totta puhuen tuntenut muuta kuin yhden ainoan kohdan, San Franciscon, jossa oli syntynyt ja josta ei ollut koskaan poistunut muutoin kuin ehkä unessa ja unelmissaan.
Ja mitäpä, kysyn teiltä, on nuori mies, joka ei ole pariin, kolmeen kertaan matkustanut maapallon ympäri, — varsinkin jos hän on amerikkalainen? Mihin hän voi vastedes kelvata? Tietääkö hän, miten suoriutua erilaisista selkkauksista, joihin pitkäaikaisella matkalla saattaa joutua? Jollei hän ole hiukan tottunut seikkailevaan elämään, kuinka hän tahtoisi vastata itsestään? Ja eivätkö muutamat tuhannet penikulmat, jotka on matkannut maailmassa katsellakseen ympärilleen, tehdäkseen havaintoja ja hankkiakseen tietoja, ole välttämätön lisä nuoren herrasmiehen kasvatukseen?
Niinpä oli tapahtunut, että Godfrey oli jo lähes vuosikauden ahminut meidän aikakaudellamme niin runsaasti rehoittavaa kirjallisuutta matkakertomusten alalta, ja tämä lukeminen oli hänet huumannut. Hän oli Marco Polon kanssa löytänyt Kiinan, Kolumbuksen seurassa Amerikan, Cookin mukana Tyynenmeren, Dumont d'Urvillen parissa etelänavan. Hänessä oli syntynyt kiihkeä halu matkustaa sinne, missä nuo kuulut purjehtijat olivat käyneet ilman häntä. Hän ei tosiaan olisi pitänyt liian kalliisti ostettuna muutamia vuosikausia kestävää tutkimusretkeä, vaikka olisikin joutunut useiden hyökkäysten alaiseksi malaijilaisten merirosvojen taholta, ollut mukana laivojen yhteentörmäyksissä ja haaksirikkoutunut autioille rannikoille, joilla olisi täytynyt viettää Selkirkin tai Robinson Crusoen elämää. Niin, Robinson, kunpa rupeisikin Robinsoniksi! Kukapa nuori sielu ei ole sitä hiukan haaveillut, lukiessaan — kuten Godfrey oli varsin usein, liiankin usein lukenut — Daniel Defoen tai Wyssin kuviteltujen urhojen seikkailuja.
Niin, sellaista haaveili William W. Kolderupin oma sisarenpoika siihen aikaan, jolloin eno aikoi kahlehtia hänet avioliiton umpisolmuisilla siteillä. Mitä taas siihen tulee, että olisi matkustanut Phinan kanssa, sitten kun tytöstä olisi tullut mrs Godfrey Morgan, — ei, se ei käynyt päinsä! Oli matkustettava yksinään tai oltava kokonaan matkustamatta. Ja sitäpaitsi, eikö Godfrey tyydytettyään oikkunsa olisi ollut kelvollisempi naimasopimusta allekirjoittamaan? Voiko mies tehdä naisen onnelliseksi ja osaako hän itsekään avio-onnestaan nauttia, jollei ensin ole käynyt Japanissa tai Kiinassa tai edes Euroopassa? Ei, ei suinkaan!
Ja siksipä Godfrey nyt oli hajamielinen miss Phinan parissa, välinpitämätön hänen sanoistaan, kuuro hänen soittelemilleen sävelille, jotka ennen olivat häntä hurmanneet.