Kalifornialaiset eivät ole irokeeseja, se vielä puuttuisi, mutta Tartelett toimi siitä huolimatta tanssin- ja plastiikan opettajana Kalifornian pääkaupungissa. Jollei hänen oppituntejansa maksettukaan majavannahoilla ja karhunliikkiöillä, kuten hänen edeltäjänsä, niin maksettiin ne dollareilla. Jos hän oppilaistaan puhuessaan ei sanonut: "nämä arvoisat villit ja nämä armolliset villittäret", johtui se siitä, että hänen oppilaansa olivat varsin sivistyneitä, ja uskoaksemme häntä itseänsä, hän ei suinkaan ollut vähän kohottanut heidän sivistystasoansa.

Vanhapoika Tartelettilla oli viisiviidettä ikävuotta siihen aikaan, kun hänet lukijoillemme esittelemme. Mutta kymmenkunta vuotta sitten oli hänen avioliittonsa erään jo kypsyneen neitosen kanssa ollut toteutumaisillaan.

Silloin ja sitä varten pyydettiin häneltä "pari, kolme riviä" iästään, persoonastaan ja asemastaan, ja hän katsoi velvollisuudekseen vastata seuraavaan tapaan, mikä säästää meiltä vaivan piirtää hänen kuvansa siveellisessä samoin kuin ruumiillisessakin merkityksessä.

Hän on syntynyt 17. p. heinäkuuta vuonna 1835, neljännestä yli kolme aamulla.

— Hän on viiden jalan, kahden tuuman ja kolmen linjan pituinen.

— Hänen paksuutensa lanteiden kohdalta on täsmälleen kaksi jalkaa ja kolme tuumaa.

— Hänen painonsa, joka viime vuodesta oli lisääntynyt kuudella naulalla, on sataviisikymmentäyksi naulaa ja kaksi unssia.

— Pää on pitkulainen,

— Hiukset, joita otsalla on harvassa, ovat harmahtavan kastanjanruskeat; otsa on korkea, kasvot soikeat, ihonväri tummahko.

— Silmät — oivallinen näkö — ovat harmaanruskeat, silmäripset ja kulmakarvat vaaleanruskeat; silmäluomet ovat jokseenkin syvälle painuneet kuoppaansa kaartuvien kulmakarvojen alle.