Paljon suuttuneempana kuin mihin tässä olisi aihetta ollut, olisi kapteeni Turcotte ehkä pannut uhkauksensa täytäntöön, ellei Godfrey olisi tullut väliin.
"Kapteeni", virkkoi hän, "yksi kiinalainen enemmän Draw-laivassa on yksi kiinalainen vähemmän Kaliforniassa, jossa niitä on aika paljon!"
"Jossa niitä on liikaa!" vastasi kapteeni Turcotte.
"Liikaa tosiaan", toisti Godfrey. "No niin, koska tuo mies-raukka on katsonut hyväksi vapauttaa San Franciscon läsnäolostaan, niin hän ansaitsee senvuoksi jonkun verran sääliä!… Pyh, viskaamme hänet maihin Shanghain rannikon ohi purjehtiessamme, emmekä hänestä sen koommin enää kuule!"
Sanoessaan, että Kalifornian valtiossa oli liiaksi kiinalaisia, Godfrey puhui oikean kalifornialaisen kieltä. On varmaa, että "taivaan valtakunnan" poikien sinne siirtyminen — niitä oli kolmesataa miljoonaa Kiinassa kolmeakymmentä miljoonaa amerikkalaista vastaan Yhdysvalloissa — on koitunut vaaraksi kaukaisen lännen valloille. Siksipä ovatkin näiden valtioiden — Kalifornian, Oregonin, Nevadan ja Utahin — lainsäätäjät, jopa itse valtakunnan kongressikin, pohtineet keinoja tämän uudenlaisen kulkutaudin leviämisen vastustamiseksi, jonka "jänkit" ovat ristineet "keltarutoksi". Siihen aikaan laskettiin yksistään Kalifornian valtiossa elävän enemmän kuin viisikymmentätuhatta kiinalaista. Nämä ihmiset, jotka olivat perin uutteria kullanhuuhdonnassa, myöskin hyvin kärsivällisiä, eläen riisipivollisella, kulauksella teetä, opiumihaikusella, pyrkivät alentamaan työpalkkoja maan omien uurastajain vahingoksi. Nämä tulokkaat oli täytynyt vastoin amerikkalaista perustuslakia asettaa erityisten säädösten alaisiksikin. Niinpä oli annettu asetuksia niiden maahanmuutosta ja kielletty heiltä kansalaisoikeuden saanti, jotta eivät lopuksi hankkisi itselleen enemmistöä kongressissa. Sitäpaitsi pidellään heitä ylimalkaan pahoin, kuten intiaaneja ja neekereitä, ja heille annetun "ruttoiset" nimityksen oikeuttamiseksi suljetaan heidät useimmiten eri kaupunginosaan, jossa he huolellisesti säilyttävät kotimaansa tavat ja tottumukset.
Kalifornian pääkaupungissa on toisrotuisen kansan puristus keskittänyt heidät Sacramento-kadun seutua kohti, missä he asuvat merkkitauluillaan ja lyhdyillään koristetuissa majoissansa. Täällä heitä tapaa tuhansittain sipsuttamassa leveähihaisissa mekoissaan, kartionmuotoinen lakki päässä ja keikkakärkiset kengät jalassa. Täällä he enimmäkseen harjoittavat maustekauppiaan, puutarhurin ja pesijän ammatteja, jolleivät kenties palvele kokkeina tai kuulu niihin näyttelijäseurueihin, jotka esittävät kiinalaisia kappaleita San Franciscon ranskalaisessa teatterissa.
Ja — ei ole mitään syytä sitä salata — Seng-Vu kuului tuollaiseen sekalaiseen teatteriseurueeseen, jossa hänellä oli ensimmäisen ilveilijän paikka, mikäli tätä eurooppalaisen näyttämön käsitettä voi ollenkaan sovittaa mihinkään kiinalaiseen taiteilijaan. He ovat näet perin vakavia leikkiä laskiessaankin, joten kalifornialainen romaaninkirjoittaja Bret Harte saattoi sanoa, ettei ollut koskaan nähnyt kiinalaisen näyttelijän nauravan; vieläpä hän myöntää, ettei voinut tuntea, oliko eräs noita kappaleita, jota hän kävi katsomassa, murhenäytelmä vai pelkkä ilveily.
Sanalla sanoen, Seng-Vu oli koomikko. Näyttämökauden lopussa hän saavutettuaan runsaasti menestystä ja kenties kerättyään kolikoitakin oli saanut halun palata kotimaahansa muussa muodossa kuin raatona. [Kiinalaisten tapana on hautauttaa itsensä kotimaan poveen, ja eräät laivat kuljettavat yksinomaan heidän ruumiitaan Kiinaan.] Senvuoksi hän kaiken uhalla oli salaa pujahtanut Dreamin lastiruumaan. Eväillä varustettuna hän siis toivoi tuntemattomana tekevänsä tämän muutaman viikon merimatkan ja sitten kenenkään näkemättä nousevansa maihin jossakin Kiinan rannikolla, kuten oli laivaankin tullut.
Olihan se toki mahdollista. Eikä tuollainen tekonen kai mikään hengenrikos ollut.
Oikeassa oli Godfrey ollutkin ryhtyessään puhumaan tungettelijan puolesta, ja kapteeni Turcotte, joka tahtoi näyttää häijymmältä kuin oli, luopui suuremmitta vastusteluitta aikomuksestaan heittää Seng-Vu taistelemaan Tyynenmeren aaltojen kanssa.