"Eikä hyönteisiä?" säesti toinen.
"Saari enimmän tarjoovalle!" toisti Dean Felporg aivan hämmentymättä. "No, kansalaiset! Hiukkasen kukkarosisua! Ken haluaa saaren hyvässä kunnossa, melkein käyttämättömän saaren, joka sijaitsee Tyynessä valtameressä, tuossa merien meressä? Sen pohjahinta on aivan mitätön. Miljoona satatuhatta dollaria! Eikö siitä kukaan tarjoa miljoonaa sataatuhatta?… Puhuuko kukaan?… Tekö hyvä herra? Tekö siellä… te, joka liikutatte päätänne kuin porsliinimandariini?… Minulla on saari!… Niin, saari! Ken haluaa saaren?"
"Näyttäkää tavara!" lausui joku, ikäänkuin olisi ollut kysymys taulusta tai japanilaisesta porsliinimaljakosta.
Ja kaikki salissa olijat purskahtivat nauruun, mutta alkuhintaan ei vain lisätty puolta dollariakaan.
Mutta vaikka itse tavaraa ei voitukaan siirtää kädestä käteen, oli saaren asemakartta hankittu yleisön nähtäväksi. Harrastelijain täytyi tietää mitä ajatella tästä julkisella huutokaupalla tarjotusta maapallon palasesta. Mitään yllätystä ei ollut pelättävissä eikä mitään vastoinkäymistä. Asema, ilmansuunnat, seudun luonne, maanpinnan korkeussuhteet, eri vesistöjen verkko, ilmasto, kulkuyhteydet, kaikki oli helposti edeltäpäin todettavissa. Ei siinä sikaa säkissä ostettaisi, ja hyvinkin saattoi uskoa vakuutusta, ettei voinut olla petoksen pelkoa kauppatavaran laatuun nähden. Sitäpaitsi olivat Yhdysvaltain lukemattomat sanomalehdet, yhtä hyvin Kalifornian paikallislehdet kuin suuret päivälehdet, kahdesti viikossa, kerran viikossa, kahdesti kuussa tai kerran kuussa ilmestyvät julkaisut, aikakauslehdet, loistolukemistot, tilapäislehdet ja muut jo useamman kuukauden ajan lakkaamatta kiinnittäneet yleisön huomiota tähän saareen, jonka huutokaupallamyynnin kongressi oli äänestyksellä hyväksynyt.
Tämä saari oli Spencerin saari, joka sijaitsee länsilounaaseen San Franciscon lahdesta, noin neljänsadankuudenkymmenen meripenikulman päässä Kalifornian rannikolta, 32° 15' pohjoista leveyttä ja 142° 18' läntistä pituutta Greenwichin meridiaanista.
Muuten oli mahdotonta kuvitella eristetympää asemaa kaiken laiva- ja kauppaliikkeen ulkopuolella, vaikka Spencerin saari olikin verraten lyhyen matkan päässä ja sijaitsi niin sanoaksemme amerikkalaisilla vesillä. Mutta siellä ovat säännölliset, vinoon pohjoiseen tai etelään kulkevat merivirrat muodostaneet ikäänkuin tyvenvetisen järven, jota toisinaan nimitetään "Fleurieun pyörteeksi".
Tämän äärettömän, ilman huomattavaa suuntaa kuohuvan virranpyörteen saartamassa suvannossa sijaitsee Spencerin saari. Vain harvat laivatkaan saavat sen näköpiiriinsä. Tyynenmeren suuret kulkuväylät, jotka yhdistävät uuden mantereen vanhaan kulkien joko Kiinaan tai Japaniin, kääntyvät kaikki eteläisempään suuntaan. Purjealukset tapasivat tämän Fleurieun pyörteen pinnalla alituista tyventä, eikä suorinta tietä kiitävillä höyrylaivoillakaan olisi mitään hyötyä sen yli kulkemisesta. Eivät siis kummatkaan tule välittäneeksi mitään Spencerin saaresta, joka kohoaa siinä kuin jokin Ison valtameren vedenalaisten vuorten yksinäinen huippu. Ihminen, joka tahtoisi paeta maailman melua, etsien yksinäisyyden levollista rauhaa, ei tosiaan voisi löytää mitään parempaa kuin tämän muutamien satojen kilometrien päähän rannikosta kadonneen saaren! Vapaaehtoiselle Robinsonille se olisi ollut ihanteellinen kolkka! Mutta siitä oli maksettava hinta.
Ja miksi sitten Yhdysvallat tahtoivat luopua tästä saaresta? Oliko se oikku? Ei. Suuri kansa ei voi toimia oikusta kuin joku yksityinen henkilö. Asian oikea laita oli näin: Siinä paikassa, jossa se sijaitsee, oli Spencerin saari jo kauan näyttänyt aivan hyödyttömältä asemalta. Sen asuttaminen ei olisi tuottanut mitään käytännöllisiä tuloksia. Sotilaalliselta näkökannalta siihen ei liittynyt mitään mielenkiintoista, koska siltä ei olisi voitu hallita muuta kuin aivan autiota Tyynenmeren seutua. Kauppaliikenteen kannalta se olisi ollut yhtä hyödytön, koska sen tuotteet eivät olisi korvanneet edes viljelyskustannuksiaan eivätkä rahtikuluja.
Rangaistussiirtolaksi taas se olisi ollut liian lähellä rannikkoa, joten sellaistakaan ei käynyt sinne perustaminen. Sanalla sanoen, käyttipä sitä mihin tarkoitukseen hyvänsä, se olisi ollut liian hankalaa ja kallista. Niinpä se olikin ollut autiona ikimuistoisista ajoista asti, ja "erinomaisen käytännöllisten" miesten muodostama kongressi oli nyt päättänyt myydä Spencerin saaren huutokaupalla — sillä ehdolla kuitenkin, että ostaja oli vapaan Amerikan kansalainen.