Sillä välin kun Godfrey puuhaili pesien ryöstämisessä niiden omistajista huolimatta, jotka koettivat varjella vielä kuoressa uinuvia poikueitaan, lähti siis tanssinopettaja keräämään risupuita, joita oli runsaanlaisesti karttunut hiekkasärkkäin juurelle. Nämä polttoaineet kannettiin sitten merituulelta suojatun kallion seinustalle. Tartelett valitsi nyt kaksi hyvin kuivaa risua saadakseen niistä vähitellen tulenkipunan hankaamalla niitä tarmokkaasti ja herkeämättä.
Tuon tempun osaavat aivan yleisesti tehdä Polynesian villit. Eikö siis tanssinopettaja, joka mielestään oli paljon korkeammalla kehitysasteella kuin ne, siihen kykenisi?
Hän siis hankasi hankaamistaan, jotta oli vähällä nyrjähdyttää olka- ja käsivartensa lihakset. Mies-parka reuhtoi ikäänkuin vimmoissaan! Mutta joko sitten puun laatu ei ollut sovelias tai se ei ollut kyllin kuivaa tai hän menetteli typerästi eikä ollut tällaiseen tehtävään kyllin kätevä — jos hänen hiukankin onnistui kuumentaa noita kahta puupalasta, sai hän paljoa enemmän kuumuutta lähtemään omasta ruumiistansa. Niin tavatonta kuumuutta todellakin, että hänen otsansa höyrysi hiestä, vaikka puu pysyi jokseenkin kylmänä.
Munien keruulta saaliineen palattuansa Godfrey tapasi Tartelettin hikeä valuvana, sellaisessa kuumuudentilassa, jota hänen tanssiharjoituksensa eivät varmaan koskaan olleet aiheuttaneet.
"Eikö käy?" kysyi hän.
"Ei, Godfrey, se ei käy", vastasi opettaja, "ja alankin jo uskoa, että nuo villien keksinnöt eivät ole muuta kuin kuvitteluja, joilla petkutetaan poloista maailmaa!"
"Eipä niin", vastasi Godfrey; "mutta tässä, kuten kaikessa muussakin, täytyy tietää oikea menettelytapa".
"Nämä munat siis…?"
"Olisi vielä toinen keino", vastasi Godfrey. "Kun kiinnittää yhden näistä munista rihman päähän, kieputtaa sitä nopeasti ympäri ja sitten äkkiä pysäyttää kiertoliikkeen, niin ehkä tuo liike muuttuu lämmöksi, ja silloin…"
"Silloin on muna kypsä?"