"Siis sen, mihin kukaan onnettomista tovereistamme ei ole kyennyt", huomautti Godfrey, "ovat luontokappaleet vaistonsa ohjaamina saaneet toimeen! Kaikista Dreamissa olijoista ovat pelastuneet ainoastaan elukat…!"
"Me mukaan luettuina!" vastasi Tartelett yksinkertaisesti.
Ja hänen laitansa oli tosiaan kuin pelkän elukan. Itsetiedottomana, siveellisen tarmonsa siihen millään tavoin vaikuttamatta, oli opettaja pelastunut! Mutta vähätpä siitä! Molemmille haaksirikkoisille oli peräti onnellinen sattuma, että jokunen määrä noita eläimiä oli päässyt rantaan. Ne voitaisiin kerätä, sulkea aitaukseen tai panna liekaan, ja koska ne olivat niin hedelmällistä, lisääntyvää lajia, ei olisi mahdotonta kasvattaa melkoinen karja nisäkkäitä ja laittaa oikea kanatarha siltä varalta, että oleskelu tässä seudussa kävisi pitkäaikaiseksi.
Mutta tänään Godfreyta tahtoi tyytyä rannikon tarjoamiin ruokavaroihin: muniin ja simpukkoihin. Opettaja Tartelettin kanssa hän alkoi siis tonkia kivien rakoja meriruohojen alla jokseenkin hyvällä menestyksellä. He olivat pian keränneet melkoisen joukon ruokasimpukoita ja raakkuja, joita hätätilassa saattoi raakanakin syödä. Muutama tusina sepelhanhenmunia löydettiin lisäksi korkeilta kallioilta, jotka sulkivat lahdelman pohjan puolelta. Siinä olisi ollut muonaa lukuisammillekin ruokavieraille. Kun nälkä ahdisti, eivät Godfrey ja Tartelett suinkaan aikoneet olla liian vaateliaita ensimmäiseen ateriaan nähden.
"Entä tulta?" kysäisi viimemainittu.
"Niin… tulta!" vastasi toinen.
Tämä oli perin tärkeä kysymys ja sai molemmat haaksirikkoiset tarkastamaan taskunsa.
Opettajan taskut olivat tyhjät tai melkein tyhjät. Niissä ei ollut muuta kuin joitakuita varakieliä hänen taskuviuluunsa ja palanen hartsia jousta varten. Miten hitossa niillä vehkeillä voisi tulta iskeä!
Godfrey ei ollut paremmin varustettu. Hyvin suureksi tyydytyksekseen hän kuitenkin löysi taskuistaan oivallisen veitsen, jonka nahkatuppi oli varjellut sitä meren kosketukselta. Tämä veitsi terineen, kairoineen, pikku vesureineen ja sahoineen oli arvokas työase näissä olosuhteissa. Mutta paitsi tätä kapinetta ei Godfreyllä ja hänen toverillaan ollut muuta kuin paljaat kätensä. Eivätkä opettajan kädet edes olleet koskaan harjaantuneet muuhun kuin taskuviulun soittamiseen ja kohteliaisiin tervehdyksiin. Godfrey ajatteli siis, että hänen täytyi luottaa vain omiinsa.
Hän tuumi kuitenkin käyttää Tartelettin käsiä tulen hankkimiseksi kahta puupalasta ripeästi toistaan vastaan hankaamalla. Jotkut tuhassa paistetut munat olisivat olleet erinomaisen maukkaita heidän toiseksi ateriakseen eli puoliseksi.