Mutta tämä kysymys ei ollut kiireellisimpiä. Siitä asiasta ehti kyllä myöhemmin ottaa selvän.
Päiväkausi kului näissä töissä, joita ei saatu ennen auringonlaskua päätetyiksi. Godfreystä ja Tartelettista, jotka olivat varsin väsyksissä, olivat vuoteet oivalliset. Ne oli tehty yksinomaan siitä kuivasta ruohosta, jota he olivat runsaasti keränneet. Mutta heidän täytyi niitä puolustaa siivekkäitä vastaan, jotka mielellään olisivat valinneet Willin puun sisustan asunnokseen. Godfrey ajatteli siis, että olisi aihetta laittaa niille kanakoppi johonkin toiseen ryhmän puista; eikä hän voinut estää niitä yhteiseen kammioon sisälle tunkeutumasta muutoin kuin tukkimalla sen aukon risuilla. Kaikeksi onneksi eivät lampaat, kaniinit ja vuohet pyrkineet sinne. Nämä elukat pysyivät rauhallisesti ulkopuolella eivätkä ollenkaan tahtoneet tunkea vajavaisen ovisulun lävitse.
Seuraavat päivät puuhailtiin erilaisissa majoittumis- ja taloushommissa, munien ja simpukoiden keräämisessä, jam-juurien kaivamisessa ja manzanilla-hedelmäin poimimisessa. Joka aamu he kävivät rannikolla ostereita etsimässä. Kaikki tuo vei aikaa, ja tunnit kuluivat nopeasti.
Talouskapineina oli vielä toistaiseksi ainoastaan muutamia isoja kaksikoteloisten simpukkain kuoria, joita käytettiin laseina ja lautasina. On totta, että sellaiseen ravintojärjestelmään, johon Willin puun vieraiden täytyi tyytyä, ei muuta tarvittukaan. Myöskin oli toimitettava liinavaatteiden pesua puron kirkkaassa vedessä; se jäi Tartelettin hommaksi, johon hän käytti joutohetkiänsä. Eihän muuta pestävää ollutkaan kuin kaksi paitaa, kaksi nenäliinaa ja kaksi paria puolisukkia.
Tämän toimituksen aikana olivat Godfrey ja Tartelett puettuina ainoastaan housuihinsa ja puseroihinsa; mutta tämän leveysasteen polttavassa auringossa kaikki kuivui pian.
Näin kului heidän aikansa, heidän tarvitsematta kärsiä sateesta tai myrskystä, heinäkuun 3 päivään asti.
Asunto oli jo saatu jokseenkin siedettävään kuntoon, kun ottaa huomioon sen totisesti avuttoman tilan, johon Godfrey ja Tartelett olivat tälle saarelle paiskautuessaan joutuneet.
Ei kuitenkaan saanut laiminlyödä pelastuksen mahdollisuuksia, jotka saattoivat tulla vain ulkoapäin. Niinpä Godfrey menikin joka päivä tarkastamaan merta koko sen ulapan laajuudelta, joka levisi idästä luoteeseen niemekkeen tuolla puolen. Tämä Tyynenmeren osa oli aina autio. Ei ainoatakaan laivaa, ei edes kalastajavenettä! Ei savun pöllähdystäkään näkynyt taivaan rannalla osoittamassa, että joku höyryalus kulki etäällä merellä. Näytti siltä että Phinan saari sijaitsi kaikkien kauppareittien ja matkustajalaivain väylien ulkopuolella. Täytyi siis kärsivällisesti odottaa ja jättää itsensä Kaikkivaltiaan huomaan, joka ei koskaan heikkoja hylkää.
Milloin elämän välittömiltä tarpeilta siihen riitti aikaa, palasi Godfrey, varsinkin Tartelettin yllyttämänä, vähän väliä tärkeään ja ärsyttävään kysymykseen tulen saannista.
Hän koetti aluksi korvata taulan, joka häneltä onnettomuudeksi puuttui, jollakin samanlaatuisella aineella. Olihan mahdollista, että jotkut sienilajit, joita kasvoi vanhojen puiden koloissa, olisivat pitkäaikaisen kuivumisen jälkeen muuttuneet helposti syttyväksi aineeksi.