Hietikolla oli runsaasti kaikenmuotoisia kovia piikiviä, joita voi käyttää vasarana.
Godfrey valitsi niistä yhden, nyrkinkokoisen, ja iski sillä voimakkaasti messinkilaattaan.
Hänen suurimmaksi kummastuksekseen kirposi lukonsalpa heti sinkilästä.
Joko oli pielirauta iskusta särkynyt tai lukko ei ollut avaimella suljettuna ollutkaan.
Godfreyn sydän pamppaili hurjasti hänen ryhtyessään nostamaan laukun kantta!
Vihdoinkin se oli auki, ja jos se olisi tarvinnut särkeä, niin Godfrey olisi siitä saanut aika paljon työtä.
Tämä laukku oli vahva kuin raudoitettu kassakirstu. Seinät olivat sisäpuolelta sinkkilevyllä vuoratut, niin että merivesi ei voinut tunkeutua sisälle. Siksipä täytyikin sen sisältämäin esineiden, olivatpa ne kuinka arkoja tahansa, olla täydellisesti säilyneitä.
Ja mitä esineitä! Niitä esille purkaessaan Godfrey ei voinut pidättää riemunhuudahduksia! Kaikesta päättäen oli tuo laukku kuulunut perin käytännölliselle matkailijalle, joka luuli joutuvansa sellaiseen maahan, missä olisi jätettynä kokonaan omien apuneuvojensa varaan.
Ensiksikin liinavaatteita: paitoja, lautasliinoja, lakanoita, peitteitä; sitten pukuja: villapuseroita, villa- ja puuvillasukkia, tukevia hamppukankaisia ja samettihousuja, kudottuja liivejä, nuttuja paksusta ja kestävästä kankaasta; sitten vielä kaksi paria pitkävartisia saappaita sekä metsästyslapikkaita ja huopahattuja.
Toiseksi siellä oli keittiö- ja taloustarpeita: pata — tuo niin kipeästi kaivattu pata! — kattila, kahvipannu, teekannu, muutamia lusikoita, haarukoita ja veitsiä, pieni kuvastin, kaikenlaisia harjoja; ja lopuksi, mikä ei suinkaan ollut halveksittavaa, kolme kenttäleiliä, jotka sisälsivät noin kahdeksan litraa konjakkia ja sokeriviinaa, sekä useita nauloja teetä ja kahvia.