Ja sinä päivänä hän oli etääntynyt pohjoiskärkeen asti, joka oli aukean hiekkarannikon huippuna, kun hänen huomionsa kiintyi kummallisen muotoiseen paateen, joka kohosi levien ja merenajokkeiden viimeisen juovan tasalle.
Joku aavistus sai hänet jouduttamaan askeleitansa. Kuinka suuri oli hänen kummastuksensa ja myös ilonsa havaitessaan, että se, mitä hän oli luullut kiveksi, oli puoleksi hiekkaan hautaantunut matkalaukku!
Kuuluiko se Dreamin tavaroihin? Oliko se virunut siinä haaksirikosta asti? Tai eikö se pikemminkin ollut kaikki, mitä oli jäljellä jostakin myöhäisemmästä onnettomuudesta? Sitä olisi ollut vaikea sanoa. Mutta tulipa se mistä tahansa ja sisälsipä se mitä hyvänsä, tuo matkalaukku oli varmaan hyvä saalis.
Godfrey tarkasti sitä päältä päin, näkemättä siinä mitään merkkiä osoitteesta. Ei mitään nimeä, ei edes ohueen metallilaattaan lyötyjä isoja alkukirjaimia, jotka koristavat amerikkalaisia matkalaukkuja. Ehkä siellä sisällä oli jokin paperi, josta näkisi, mistä se oli kotoisin, joka ilmoittaisi omistajan kansallisuuden ja nimen. Tiukasti suljettu se ainakin oli, joten saattoi toivoa, ettei sen sisällys ollut merivedessä uiskennellessa tärveltynyt. Se oli tosiaan aika vahva, paksulla nahalla päällystetty puinen matkalaukku, kaikista kulmistaan messinkiheloilla vahvistettu ja joka puolelta leveillä hihnoilla vyötetty.
Niin utelias kuin Godfrey olikin tutkimaan tuon matka-arkun sisältöä, ei hän ajatellutkaan sitä särkeä, vaan avata sen vasta, kun oli murtanut lukon. Dream-lahden pohjukasta Willin puun luo kannettavaksi se oli liian raskas, sitä ei voinut ajatellakaan.
— No, — tuumi Godfrey, — me tyhjennämme sen itse paikalla ja teemme niin monta retkeä kuin tarvitaan sen koko sisällön kuljettamiseksi.
Matkan niemekkeen kärjestä mammutpetäjäin luo saattoi arvostella noin neljäksi mailiksi. Homma vaati siis aikaa ja tuotti melkoisesti vaivaakin. Mutta eihän aikaa puuttunut. Mitä taas vaivannäköön tuli, niin ei tässä auttanut sitä surkeilla.
Mitähän tuossa matkalaukussa oli…? Ennen Willin puulle palaamistaan
Godfrey tahtoi edes yrittää sen avaamista.
Hän alkoi siis päästellä hihnoja ja saatuaan ne irroitetuiksi hän taitavasti poisti lukkoa peittävän vaskisuojuksen. Mutta miten sen voisi murtaa?
Siinä oli vaikein tehtävä. Godfreyllä ei ollut vipua, jolla olisi voinut sen vääntää auki, ja hän varoi käyttämästä siihen veistänsä peläten sen terän taittuvan. Hän etsi siis raskaan mukulakiven, jolla yritti murtaa pielirautaa.