Samana päivänä olivat matruusi Crockston ja jungmanni John Stiggs
Delphinin laivaväen luetteloon merkityt.
Seuraavana aamuna kello 5 aikana olivat höyrypannut täydessä työssä, tärisyttäen kantta. Höyry pursusi vinkuen henkiläppäin kautta. Lähdön hetki läheni.
Melkoinen ihmislauma tunkeili, vaikka tämä oli varhain aamulla, rantalaiturilla ja Glasgowin ajosillalla. Tahdottiin näet vielä kerta jättää jäähyväiset tälle uljaalle höyryalukselle. Vincent Playfair oli tullut syleilemään veljensä poikaa, kapteini Jamesia, ja käyttäytyi tässä tilaisuudessa kuin ylistetyn vanhan ajan aikuinen oikea roomalainen. Hän säilytti sankarillisen mielenmalttinsa, ja kaksi navakkaa suuteloa veljenpojalle todistivat hänen tarmokasta sieluansa. "Lähde James" — sanoi hän nuorelle kapteinille — "lähde pian ja tule vielä pikemmin takaisin. Mutta ennen kaikkea, älä unhota käyttää tilaisuutta hyväksesi. Myö kalliisen, osta hyvällä hinnalla ja setäsi on sinua kunnioittava."
Näiden kehoitus-sanain perästä, lainatut "Taitavan kauppiaan käsikirjasta", setä ja veljenpoika erosivat toisistaan, ja kaikki sivulliset lähtivät laivasta.
Sinä hetkenä Crockston ja John Stiggs seisoivat vieretysten keulan puolella, ja ensinmainittu virkkoi:
"Hyvästi menee! Oikein oivallisesti! Kahdessa tunnissa olemme aavalla merellä, ja minä toivon paljon hyvää tällä lailla aljetusta matkasta!"
Vastauksen asemesta nuorukainen puristi vaan hänen kättään.
James Playfair jakoi nyt viimeiset käskynsä ennen lähtöä.
"Onko meillä tarpeeksi kova höyryvoina?" — kysyi hän ensimäiseltä perämieheltä.
"On, kapteini" — vastasi Mathew.