"Kapteini" — jatkoi nuorukainen töin tuskin voiden malttaa mieltänsä — "mitä Crockston ei ole tahtonut sanoa, sen sanon minä. Minä en ole salaava, mitä hän vielä tahtoo salassa pitää. Niin, hän on amerikalainen, ja niin olen minäkin. Kumpikin olemme viholliset orjapuoluelaisille, mutta emme suinkaan semmoiset, jotka olisimme tulleet pettämään Delphiniä ja jättämään sitä Yhdysvaltojen laivoille."
"Mitä siis teillä on tekemistä täällä?" — kysyi kapteini kovalla äänellä, tarkasti silmäillen tuota nuorta merimiestä.
Tämä oli kahden vaiheella hetkisen aikaa, ennenkun vastasi, mutta sitte sanoi hän vakavalla äänellä:
"Kapteini, haluaisin puhutella teitä kahdenkesken."
John Stiggs'in tätä pyytäessä James Playfair piti alinomaa silmänsä häneen luotuina. Nuorukaisen lempeät kasvonpiirteet, hänen erinomaisen miellyttävä äänensä, hienot ja valkoiset kätensä, joita päällesivelty nokikerros ei voinut salata, suuret, vilkkaat ja samalla uskolliset silmänsä — kaikki nämä saattoivat kapteinin perin toisiin ajatuksiin. Johnin ilmoitettua pyyntönsä, Playfair katsahti terävästi Crockstoniin, joka kohautti olkapäitänsä. Sitte loi hän kysyvän silmäyksen nuorukaiseen, joka hämmentyi siitä, ja sanoi tämän ainoan sanan:
"Tule!"
John Stiggs seurasi kapteinia peräkannelle, ja James Playfair sanoi avatessaan hyttinsä ovea nuorukaiselle, jonka posket olivat kalpeat liikutuksesta:
"Olkaa hyvä ja astukaa sisään, miss?"
Kun Johnia tällä tavoin puhuteltiin, punastui hän ja kaksi suurta kyyneltä vierähti vastoin hänen tahtoansa poskille hänen kauneista silmistään.
"Olkaa huoleti, miss" — sanoi Playfair lempeällä äänellä — "vaan olkaa hyvä ja sanokaa, mitä seikkaa minun on kiittäminen siitä, että nyt olette tässä laivassa?"