"Isäni on otettu vangiksi, herra kapteini. Hän oli Charlestonissa, kun ensimäiset laukaukset laukaistiin kansallis-sodassa ja kun liittoutuneet karkoittivat Yhdysvaltojen sotaväen Sumter-linnasta. Isäni valtiolliset mielipiteet saattoivat hänet orjapuolueen vihoihin, ja vastoin kaikkea oikeutta hän kenraali Beauregardin käskystä vangittiin. Minä olin silloin Englannissa käymässä erään sukulaisen luona, joka nyt on kuollut, ja yksinäni, ilman muuta tukea kuin Crockston, perheemme uskollisin palvelija, tahdoin hakea isäni ja hänen kanssansa käydä vankeuteen osalliseksi."
"No, mikä mies isänne Halliburt on?" kysyi James Playfair.
"Rehellinen ja kunniallinen sanomalehtimies" — vastasi Jenny uljaasti — "Tribunen etevimpiä toimittajia, joka rohkeimmin on mustain puolta pitänyt."
"Orjuuden vastustaja" — huudahti kapteini kiivaasti. — "Yksi niitä miehiä, jotka, ollen orjuutta hävittävinänsä, ovat peittäneet maansa verellä ja raunioilla!"
"Herra kapteini" — vastasi Jenny vaaleten — "te puhutte pahoin isästäni! Teidän ei pitäisi unhottaa, että olen yksinäni täällä häntä puollustamassa."
Vieno punastus lennähti kapteinin otsalle, ja hän vihastui, mutta häpesikin samassa. Hän aikoi juuri vastata tälle nuorelle tytölle mitä ajatteli, mutta hänen onnistui hillitä itsensä, ja avasi hytin oven ja huusi:
"Johnson! Tästä lähtien kuuluu tämä hytti miss Jenny Halliburtille. Panettakaa minulle riippumatto kajutan perimmäiseen osaan. Muuta en tarvitse."
Passari katseli suurin silmin tuota nuorta miestä, jota naisen nimellä puhuteltiin, mutta meni James Playfairin viittauksesta tiehensä.
"Ja nyt miss, olette kotonanne" — sanoi Delphinin nuori kapteini, ja astui ulos hytistä.