Jennyn ilo oli rajaton, kuultuansa nämä Crockstonin sanat. Vapauttaa hänen isänsä! Tämä oli asia, jota hän ei koskaan ollut uskaltanut ajatella. Delphinin kapteini tahtoi siis hänen tähtensä panna laivansa ja laivaväkensä alttiiksi!
"Kiitos, herra kapteini, kiitos jalomielisyydestänne."
"Niin niin, niin se on" — lisäsi Crockston ja sanoi lopuksi — "ja juuri se, miss Jenny, ansaitsee kaiken kiitollisuutenne."
"Enemmän kuin kiitollisuuden" — puhkesi tyttö sanomaan — "ikuisen ystävyyden!"
Hän lähti heti hytistään lausumaan James Playfairille niitä tunteita, jotka nyt valtasivat hänen sydämmensä.
"Yhä paremmaksi ja paremmaksi asia koituu" — jupisi amerikalainen itsekseen. — "Se menee miltei täyttä laukkaa, se on onnistuva."
James Playfair käveli edes takaisin peräkannella ja, niinkuin hyvin arvata voipi, suuresti kummastui, melkeinpä hämmästyi, nähdessään tuon nuoren tytön lähenevän ja kiitollisuudesta kyynelehtivin silmin ojentavan hänelle kätensä sanoen:
"Kiitos, herra kapteini, kiitos jalomielisyydestänne, jota en ikänäni olisi rohjennut odottaa vieraalta."
"Miss" — vastasi kapteini, joka ei ymmärtänyt vähintäkään mitä tyttö tarkoitti — "mutta minä en tiedä"…
"Te tulette" — jatkoi miss Jenny — "minun tähteni kokemaan monia vaaroja ja kentiesi panemaan omat etunne alttiiksi. Paljon olette jo tehneet siinä, että olette täällä laivassa osoittaneet minulle vieraanvaraisuutta, jota minulla ei olisi oikeus"…