"Hitto vieköön" — arveli hän itsekseen, "miss Jennyn ja kapteinin täytyy välttämättömästä päästä hyviin väleihin toistensa kanssa, sillä jos he yhä edelleenkin muljottavat noin koko tämän pitkän matkan, niin emme pääse tuosta paikasta päkähtämään. Jos he edes puhelisivat, neuvottelisivat, vaikkapa kiistelisivät keskenänsä, niin menenpä vaikka hirteen, ellei James Playfair itse keskustelun kestäessä ehdottaisi sitä, mitä hän tänäpäivänä kieltää minulta."
Mutta nähdessään kapteinin ja tytön miltei välttelevän toisiansa,
Crockston alkoi epäillä.
"No, sitte täytyy minun ryhtyä asiaan" ajatteli hän.
Neljäntenä päivänä aamulla astui hän miss Halliburtin hyttiin, hieroen käsiänsä oikein tyytyväisenä ja suutansa mutistellen.
"Hyviä uutisia, hyviä uutisia!" — huudahteli hän. — "Ette ikäpäivinänne saata arvata mitä kapteini on minulle ehdottanut. Se on oiva mies tuo kapteini!"
"Niin todellakin!"
"Mitä hän sitte on ehdottanut teille?" — kysyi miss Jenny, jonka sydän nyt ankarasti sykähteli.
"Sen että hän vapauttaa mr Halliburtin, ryöstää hänet liittoutuneitten vallasta ja tuo hänet Englantiin."
"Tosiaanko?" — huudahti Jenny.
"Niinkuin olen sanonut, miss. Sillä miehellä on sydän oikealla paikalla, tuolla kapteini James Playfairillä. Mutta semmoisia englantilaiset aina ovat: joko sulaa hyvyyttä tahi pelkkää pahuutta. Hän saa ollakin kiitollisuudestani vakuutettu, ja minä olen valmis hänen tähtensä hakkauttamaan itseni palasiksi, jos sillä voin hyvittää hänen mielensä."