Nämä sanat olivat tuskin lausutut, kun raketti halkasi ilmaa ja räjähti suunnattoman korkealla.
"Merkki!" — huudahti James Playfair.
"Tuhat tulimmaista!" — arveli Crockston, "se varmaankin tulee linnasta."
Toinen ja vielä kolmaskin raketti viskattiin samaan suuntaan kuin ensimäinen, ja miltei samassa silmänräpäyksessä annettiin yhdenlainen merkki peninkulman päästä keulan puolella.
"Tuo tulee Fort Sumterista" — äännähti Crockston — "ja on merkkinä että joku on karannut, Soutakaa, soutakaa, pojat! Kaikki on ilmi."
"Vetäkää kaikin voimin, ystäväni", — huusi James Playfair kehoittaen matruusiansa. — "Nuo raketit ovat näyttäneet minulle tien. Emme ole seitsemää sataa metriä Delphinistä. Hiljaa, minä kuulen kellon äänen laivasta. Saatte kaksikymmentä puntaa, jos olemme viidessä minuutissa perillä."
Matruusit kiidättivät venettä semmoisella vauhdilla, että se tuskin näytti viistävän laineita. Kaikkein sydämmet sykkivät levottomina. Kanuunanlaukaus kuului kaupungista päin, ja kahdenkymmenen sylen päässä veneestä Crockston paremmin kuuli kuin näki jonkun kappaleen, joka arvattavasti oli kuula, kiitävän nopeasti ohitse.
Samassa silmänräpäyksessä soitettiin kaikin voimin Delphinin kelloa. Päämäärää tultiin yhä likemmä. Vielä muutamia aironvetoja, ja vene laski laivan kylkeen. Moniaita sekuntia vielä ja Jenny oli isänsä sylissä.
Vene hinattiin heti ylös, ja James Playfair riensi komantosillalle.
"Mathew, onko meillä tarpeeksi asti höyryä?"