Gideon Spilett tutki, olivatko hänen haavansa äkkiä auenneet, mutta ne olivat entisellään. Mistä tämä äkillinen herpautuminen?
Nuorukainen vaipui pian kuumeiseen uneen. Pencroff ja reportteri jäivät valvomaan hänen vuoteensa ääreen.
Sillä välin Cyrus Smith kertoi Nabille, mitä karjakartanossa oli tapahtunut, ja Nab vuorostaan teki selkoa Näkötornin ylängön tapauksista.
Edellisenä iltana vasta Nab oli huomannut merirosvoja Glyseriinijoen toisella rannalla. Yksi heistä oli yrittänyt uida joen yli, ja silloin Nab, joka oli ollut työskentelemässä kanatarhassa, oli laukaissut pyssynsä häntä kohti. Pimeältä hän ei ollut nähnyt, oliko luoti sattunut mieheen. Koska kuitenkin oli luultavaa, etteivät rosvot tuota yhtä laukausta säikähtäisi, vaan tunkeutuisivat ylängölle, Nab oli paennut Graniittilinnaan. Itse hän kyllä oli siellä turvassa, mutta kuinka kävisi istutusten, peltojen ja ulkosuojain? Miten hän saisi sanan karjakartanoon?
Silloin hänen mieleensä oli johtunut Jup, joka niin monta kertaa oli saattanut Pencroffia karjamajalle ja yleensä oli tavattoman älykäs eläin. Empimättä hän oli kirjoittanut lapun, pannut sen pussiin ja ripustanut Jupin kaulaan.
— Karjamajalle, Jup, karjamajalle, tuonne! oli Nab puhellut apinalle, ja tämä oli heti käsittänyt asian.
Nab oli laskenut sen köydellä alas, ja tuossa tuokiossa Jup oli kadonnut metsään.
Rosvot eivät olleet uskaltaneet tulla meren rannalle: siellähän heitä ennenkin oli tuho uhannut, eivätkä he tienneet Graniittilinnan puolustajain lukua. Mutta ylängöllä he olivat turvassa saarelaisten tulelta, sillä sinne päin ei ollut Graniittilinnan ikkunoista ainoakaan. Ja siellä he nyt päästivät raivonsa valloilleen hävittäen, tuhoten, polttaen kaikki, mikä vain eteen sattui.
Vasta puoli tuntia ennen siirtolaisten paluuta he olivat vetäytyneet metsiin.
Nab oli silloin laskeutunut ulos oman henkensä uhalla ja koettanut sammuttaa tulipaloja, mutta turhaan. Heti sen jälkeen hän oli nähnyt rattaat metsän rinteessä.