Cyrus Smith lähti Nabin kanssa tarkastamaan rosvojen hävitystä. Haikea näky kohtasi heitä ylängöllä: vehnävainio oli tallattu maan tasalle. Kasvitarha oli hävitetty perin pohjin. Kanatarha, talli, mylly — kaikki olivat tulen tuhoamat. Kotilinnut, jotka tulipalon ajaksi olivat paenneet järven rantaan, olivat nyt palanneet entisille asuinsijoilleen ja kävelivät siinä levottomina rääkyen ja kaakattaen.
Seuraavat päivät olivat murheellisimpia siirtolaisten tähänastisessa elämässä saarella. Harbertin tila huononi huononemistaan. Jokin arveluttava tauti näkyi saaneen hänessä vallan. Lääkkeitä heillä ei ollut muita kuin kaikenlaisista yrteistä keitettyjä jäähdyttäviä juomia. Kuume ei ollut vielä kovin tuntuva, mutta ruumiinlämpö kohosi hitaasti yhtä mittaa.
Joulukuun 6:ntena Harbert sai vilunpuistatuksia ja kohta sen jälkeen nousi kova kuume. Kohtausta kesti viisi tuntia.
Kiniini olisi nyt ollut sairaalle välttämätöntä, mutta Lincolnin saarella, jossa rehoitti niin upea kasvillisuus, ei ollut ainoatakaan kiinapuuta, jonka kuoresta tuota tehokasta lääkettä saadaan. Hädässään he koettivat antaa hänelle pajunkuorista survottua jauhetta, jolla on silläkin kuumetta lievittävä vaikutus, vaikka varsin vähässä määrin.
Yö kului verraten rauhallisesti. Harbert houraili kyllä unissaan, mutta kuume ei enää kohonnut sinä yönä eikä koko seuraavana päivänäkään. Pencroff rupesi jo hiukan toivomaan. Gideon Spilett ei puhunut sanaakaan. Hän pelkäsi huomiseksi uutta kuumeenpuuskaa.
Sellainen tulikin. Joulukuun 8:ntena puolenpäivän aikaan alkoivat taas ankarat puistatukset ja sen jälkeen nousi kauhea kuume, joka näytti kuluttavan aivan loppuun sairaan jo muutenkin heikot voimat. Harbert tunsi olevansa hukassa. Hän ojensi käsiään ystäviänsä kohti: hän ei tahtonut kuolla vielä!... Se oli sydäntä särkevää. Pencroff piti pakottamalla pakottaa toiseen huoneeseen. Tätäkin kohtausta kesti viisi tuntia. Kolmatta samanlaista hänen olisi mahdotonta kestää.
Gideon Spilettin vakuutuksen mukaan Harbert sairasti niin sanottua keltakuumetta, joka varmaankin oli tarttunut häneen Käärmeniemen rämeistä.
Murheellista päivää seurasi murheellinen yö. Harbert houraili koko ajan, ja sydän pakahtuen ystävät kuuntelivat hänen puheitaan: milloin hän oli samoilevinaan metsissä, milloin taistelevinaan merirosvojen kanssa, milloin huuteli Ayrtonia, milloin kutsui siirtolaisten avuksi tuota salaperäistä olentoa, heidän suojelijaansa, joka nyt oli heiltä kadonnut. Väliin hän vaipui täydelliseen tiedottomuuteen... Monta kertaa Gideon Spilett luuli kaiken jo olevan lopussa.
Seuraavana päivänä sairaan voimat lakkaamatta vähenivät.
— Ellei ennen aamua saada mitään tehokkaampia lääkkeitä kuumetta vastaan, niin Harbert kuolee auttamattomasti, lausui Gideon Spilett.