— Siihen on sattunut! sanoi Cyrus Smith.
— Mutta mikä on ollut aseena? huudahti reportteri.
— Sellainen, joka lyö kuoliaaksi silmänräpäyksessä, mutta jonka salaisuudesta meillä ei ole selkoa.
— Ja kuka heidät on kaatanut? kysäisi Pencroff.
— Tuomioitten täyttäjä tällä saarella, insinööri vastasi, — sama, joka toi teidät tänne, Ayrton, sama, jonka läsnäolo on jälleen niin selvästi nähty, sama, joka on meille tehnyt kaiken sen, mitä itse emme ole voineet tehdä, ja joka kaiken tämän tehtyään pysyttelee salassa meiltä.
— Lähtekäämme etsimään häntä! huudahti Pencroff.
— Lähdemme kyllä, Cyrus Smith vastasi, — vaikken minä luule, että meidän onnistuu löytää tuota mahtavaa olentoa, ennenkuin hän itse suvaitsee kutsua meitä.
Ja tästä päivästä alkaen oli siirtolaisten hartaimpana toiveena saada selitys tähän kummalliseen arvoitukseen.
Siirtolaiset palasivat mökkiin, missä nyt yhteisin voimin ruvettiin hoitamaan paljon kärsinyttä Ayrtonia. Nab ja Pencroff kantoivat rosvojen ruumiit metsään ja hautasivat ne syvälle maahan.
Sen jälkeen kerrottiin Ayrtonille siirtolaisten vaiheet siitä saakka, kun hän oli lähtenyt karjamajalle.