Hän istahti jälleen ja lausui hiljaa nimen, jota ei kuullut kukaan muu kuin Gideon Spilett. Tämäkin näkyi tuntevan sen; hän hätkähti ja virkkoi matalalla äänellä:
— Hänkö! Maailmasta luopunut mies, niinkö?
— Hän!
Insinöörin käskystä vene laski esineen vasempaan kylkeen, josta kirkas valo tulvi paksun ikkunaruudun läpi.
Cyrus Smith astui tovereineen kannelle. Siinä oli avonainen, alaspäin johtava luukku. Kaikki kiiruhtivat portaita alas ja tulivat käytävään, joka niin ikään oli sähköllä valaistu ja jonka perällä oli ovi.
Siitä he astuivat huoneeseen, jossa oli runsaasti kauniita esineitä, ja kulkivat kiireesti sen poikki kirkkaasti valaistuun kirjastoon. Sen perällä oli taas ovi. Insinööri avasi senkin.
Heidän edessään oli avara sali, jonkinlainen museo, täynnä arvokkaita kiviä, taideteoksia, teollisuuden tuotteita. Tuntui siltä kuin olisi äkkiä siirrytty ihmeelliseen satumaailmaan.
Upealla leposohvalla loikoi mies, joka ei näyttänyt huomaavankaan heitä.
Silloin Cyrus Smith korotti äänensä ja lausui toveriensa suureksi hämmästykseksi:
— Kapteeni Nemo! Te olette kutsunut meitä. Tässä olemme.