Siinä nyt oli heidän edessään "saaren henki", heidän mahtava auttajansa ja hyväntekijänsä. Pencroff ja Nab olivat mielessään kuvitelleet häntä yliluonnolliseksi olennoksi, ja tuossa oli vain kuolemaisillaan oleva ihminen!
Hän katseli lähellä istuvaa insinööriä ja virkkoi sitten:
— Tiedätte siis, mikä nimi minulla oli, sir?
— Tiedän, niinkuin senkin, mikä on sen ihmeellisen merenalaisen aluksen nimi...
— Nautilus, niinkö? kapteeni hymähti.
— Niin juuri.
— Mutta tiedättekö, kuka minä olen?
— Tiedän.
— Kolmeenkymmeneen vuoteen en enää ole ollut yhteydessä ihmisten asuman maan kanssa, kolmekymmentä vuotta olen elänyt merten syvyyksissä — ainoa paikka, missä olen löytänyt vapauden. Kuka on kavaltanut minun salaisuuteni?
— Muuan mies, joka ei ollut koskaan antanut teille vaitiolon lupausta eikä niin ollen ole voinut kavaltaa teitä.