— Se ranskalainenko, jonka sattuma kerran heitti alukseni kannelle kuusitoista vuotta sitten?
— Hän juuri.
— Hän ja hänen kaksi toveriaan eivät siis hukkuneet Kurimukseen, johon Nautilus oli joutunut?
— He pelastuivat, ja sittemmin ilmestyi teos Sukelluslaivalla maapallon ympäri, joka sisältää teidän tarinanne.
— Vain muutaman kuukauden elämästäni, kapteeni virkkoi nopeasti.
— Niin kyllä, Cyrus Smith vastasi, — mutta muutama kuukausikin riitti tekemään teidät tunnetuksi...
— Suurena pahantekijänä, lausui kapteeni Nemo ylpeästi hymähtäen, — kapinallisena, ihmiskunnan pannaan julistajana?
— Ei minun sovi tuomita kapteeni Nemoa, Cyrus Smith vastasi, — kaikista vähimmän hänen entisyytensä tähden. Minä en tiedä — eikä tiedä maailmassa kukaan muukaan — mikä hänet sai viettämään tuota omituista elämää. En voi tuomita seurauksia, kun en tunne syitä. Mutta sen tiedän, että muuan hyvä käsi on suojellut meitä hamasta siitä hetkestä, kun Lincolnin saarelle jouduimme. Me olemme hengestämme kiitollisuuden velassa hyvälle, ylevälle, mahtavalle olennolle, ja tämä olento olette te, kapteeni Nemo.
— Olen kyllä, toinen vastasi luontevasti.
Insinööri ja reportteri olivat nousseet seisomaan, muut toverit astuivat lähemmäksi, ja kiitollisuus, jota heidän sydämensä tunsi, puhkesi nyt sanoiksi ja eleiksi.