Kyynel vierähti kuolevan silmistä.
— Jumala siunatkoon sinua, poikani! hän lausui.
Kuudestoista luku
Kapteeni Nemon viimeiset hetket. Kuolevan tahto. Muisto ystäville. Kapteeni Nemon ruumisarkku. Eron hetki. Meren pohjalle.
Oli aamu. Luolaan ei päivänsäde päässyt tunkeutumaan. Sen suu oli tällä hetkellä nousuveden sulkema. Mutta sähkövalo loisti yhtä kirkkaana kuin ennenkin, ja veden pinta välkähteli Nautilus-laivan ympärillä.
Kapteeni Nemo oli uupumuksesta vaipunut syvään horrokseen. Ystävykset haastelivat hiljaisella äänellä. Pencroff ehdotti, että hänet kannettaisiin Graniittilinnaan tahi ainakin ulkoilmaan, jossa hän vielä voisi virkistyä.
— Ei! epäsi Cyrus Smith. — Kapteeni Nemo ei suostuisi siihen milloinkaan. Nautilus on kolmekymmentä vuotta ollut hänen kotinaan. Siinä hän tahtoo kuoliakin.
Kuoleva oli kai kuullut nuo sanat, sillä hän kohottautui hiukan ja virkkoi heikolla, mutta selvällä äänellä:
— Olette oikeassa, sir! Tässä minä tahdon kuolla. Ja nyt minulla olisi muuan pyyntö.