Seitsemäs luku
Nabin kertomus. Ratkaisematon kysymys. Insinöörin ensimmäiset sanat. Jälkiä hiekassa. Paluu hormeille. Pencroffin hämmästys.
— Onko hän hengissä? kysyi merimies ensi työkseen.
Nab ei vastannut, ei kohottautunutkaan. Neekeri parka oli kokonaan surunsa vallassa.
Gideon Spilett laskeutui polvilleen insinöörin viereen ja painoi korvansa hänen sydämensä kohdalle. Minuutin ajan — siihen tuntui kuluneen sata vuotta! — hän kuulosti ja nousi vihdoin.
— Hän elää, hän virkkoi.
Sen kuullessaan hyökkäsi Harbert ulos hakemaan vettä. Sadan askelen päästä hän löysi puron, mutta millä ammentaa vettä? Ei ollut lähellä edes simpukkaa, jonka kuoressa olisi sopinut viedä vettä luolaan. Hädissään Harbert painoi nenäliinansa puron raikkaaseen veteen ja vei sen reportterille.
Gideon Spilett kasteli sairaan huulia, ja yksi ainoa pisara teki ihmeellisen vaikutuksen. Huokaus pääsi Cyrus Smithin rinnasta, ja hän näytti yrittävän puhua.
— Me pelastamme hänet! huudahti reportteri.
Nabin toivo elpyi. Kiireesti hän riisui herransa nähdäkseen, oliko ruumiissa mitään haavaa. Mutta ei näkynyt pienintäkään vammaa missään. Se oli peräti kummallista, sillä olihan hänen täytynyt loukkautua ajautuessaan rantakiviä vasten.