— Matkaan!
He lähtivät. Koira juoksi edellä hiljaa haukahdellen.
Myrsky oli silloin ylimmillään. Sade oli hiukan hiljentynyt, mutta tuuli raivosi entistä hurjemmin. Pimeää oli vieläkin, ja kulkijain täytyi kokonaan antautua koiran johdettavaksi. He kulkivat pohjoista kohti koiran perässä, oikealla puolellaan möyryävä meri ja vasemmalla synkkä saari, josta mitään yksityiskohtaa ei voinut erottaa.
Kello neljän tienoissa he olivat arviolta kulkeneet kahdeksan, yhdeksän kilometriä. Pilvet alkoivat hajaantua; ne eivät enää olleet niin lähellä maata. Tuuli ei enää ollut niin kosteaa, mutta sen sijaan se kävi koleaksi. Haaksirikkoiset, vähissä vaatteissa kun olivat, kärsivät vilua, mutta ei valituksen sanaa kuulunut näitten uljaitten miesten huulilta.
Viiden aikaan alkoi aamu sarastaa. Kaukana vasemmalla häämötti vuorinen seutu. Kello kuusi oli täysi päivä. Kiivaasti kiitivät paksut pilvet korkealla taivaalla. Matkamiehistä vasemmalle levittäytyi hiekkatasanko, jossa siellä täällä kasvoi ruohoa ja joku pensas. Suojana meren puolella oli kalliojono.
Äkkiä koira alkoi käydä levottomaksi. Milloin se juoksi edellä, milloin kiirehti miesten luokse ikäänkuin pyytäen heitä joutumaan nopeammin. Se kääntyi nyt hiekkasärkille päin, ja miehet riensivät perässä.
Viiden minuutin kuluttua he saapuivat jonkinlaisen luolan eteen, joka oli kovertunut hiekkasärkkään. Top haukahti kimeästi. Miehet astuivat luolaan.
Siellä oli Nab polvillaan maassa makaavan miehen vieressä.
Mies oli insinööri Cyrus Smith.