— Mr Spilett, Pencroff virkkoi täynnä mitä suurinta ihmettelyä, — kirjoittakaa muistiin tämä tapaus.
— Se on jo kirjoitettu, reportteri vastasi.
Pian oli kabiai paistettu vartaassa juottoporsaan tapaan. Sen liha olikin erinomaista. Jälkiruoaksi syötiin leviä ja pähkinöitä.
Hormit olivat jälleen asuttavassa kunnossa. Aukotkin oli tukittu. Insinööri ja Gideon Spilett olivat siis olleet ahkerassa työssä hekin.
Yö levättiin rauhassa, ja aamulla maaliskuun 29:ntenä haaksirikkoiset lähtivät kello puoli seitsemän aikaan tutkimusretkelle, joka miehellä sauva kourassa. Päämääränä oli korkea vuori, joka kohosi kaukana lännessä.
Kuljettiin ensin jo tuttuja teitä, nimittäin joen vasenta rantaa mutkaan ja sitten metsän halki. Seutu alkoi kohoamistaan kohota; maaperä, oltuaan ensin suoperäistä, kävi yhä kuivemmaksi ja kivisemmäksi. Metsän toisella puolella aukeni heidän eteensä avara tasanko. Taustalla näkyi kaksihuippuinen vuori. Ensimmäinen huippu oli laakea, noin seitsemänsadan metrin korkuinen; siitä haarautuivat harjanteet kuin jättiläislinnun varpaat, jotka ovat iskeneet kyntensä maahan. Vuorenharjanteiden välissä notkoissa kasvoi metsää aina tasalakiseen kukkulaan saakka, jonka takana kohosi toinen, korkeampi. Sen pyöreähkö huippu oli hiukan vinossa ja muistutti jättiläishattua, joka oli kallellaan päässä. Tämän toisen kukkulan huipulle tuli ystäviemme pyrkiä.
Vaikeata oli vuorelle nousu; täytyi tehdä pitkiä kierroksia. Puolenpäivän aikana pysähdyttiin aterioimaan viidakkoon puron reunalle. Silloin oltiin vasta puolimatkassa ensimmäiselle kukkulalle.
Lähdettiin jälleen matkaan ja kierrettiin lounaispuolitse metsän kautta. Siellä lenteli tiheissä parvissa tragopaaneja, kanansukuisia lintuja, joista varsinkin koiraat olivat loistavanvärisiä. Gideon Spilettin tarkan ja voimakkaan käden sinkoama kivi tappoi yhden koiraista, joita Pencroff jo oli katsellut himoitsevin silmin.
Vähitellen päästiin tasaisemmalle pengermälle, joka osoittautui ilmeisen tuliperäiseksi. Sieltä lähdettiin jälleen kiertämään jyrkänteiden itäpuolitse, vaarallista seutua, jossa oli tarkoin katsottava, mihin jalkansa asetti. Paikoin näkyi eläinten jälkiä, eläinten, joilla täytyi olla erittäin vahvat ja ketterät jalat, koska ne voivat hyppiä näitten kuilujen yli. Saivatpa matkamiehet nähdäkin muutamia niistä. Niillä oli vahvat, taaksepäin kiertyneet, litteäpäiset sarvet ja tuuhea, hienovillainen turkki.
— Lampaita! huudahti Pencroff.